Olen pohdiskellut oman puolueeni, Kokoomuksen tulevaisuutta jo hyvän tovin. Avasin puolivillaista, täysin moitteenvaraista ajatuksieni polkujuoksua pari viikkoa sitten hahmoittelemalla lähtökohtia Kokoomuksen uudistumiselle.
Nyt pureudun uudistumisblogisarjassani toiseen osaan; Kokoomuksen arvopohjan uudistamiseen. Helpointahan aatteista kirjoittaminen olisi, mikäli osaisi filosofiaa ja aatehistoriaa. Mutta sellaista tekstiä en minä ole kykenevä tuottamaan, sillä ei mopolla mahdottomia. Pyrin sen sijaan kuvaamaan omien ajatuspolkujeni mutkia, joissa koen että Kokoomuksen tulisi miettiä arvojaan.
Arvotyötä globaalissa ajassa
Ajatus siitä, että arvomme olisivat aatteellisen roihumme bensiini on mielestäni tarpeettoman yksioikoinen kaava1. Modernissa, kovin monimutkaisessa, maailmassa puolueen arvojen tulisi olla suhteellisuusteoria, joita sovelletaan eri asioihin ajassa kiinni. Kokoomuksessa on usein hellitty ajatusta siitä, että jokainen jäsenemme ja toimijamme tulkitsee arvoja itsenäisesti ilman, että puolue sanelee yksilöiden ajatuskulun lopputulemaa ennalta. Tämä sopii tietenkin minulle, mutta näkisin että puolueen pitäisi kyetä tarjoamaan arvokeskustelua ja suuntaviivoja siitä, mitä kokoomuslainen ajattelu voisi olla.
Sen lisäksi, että arvojen uudistamisen tai päivittämisen tarve keskustelun kautta on huutava, on välttämätöntä olla myös itsekriittinen niille poliittisille ratkaisuille tai linjoille joita olemme viime vuosina ottaneet tai mitä muuttunut yhteiskunta ja maailma ovat eteemme tuoneet. Esimerkkinä sellaisista asioista, joihin toivon puolueväen käyttävän harkintaa on runsaasti.
Kokoomus on nähnyt globalisoituvan maailman taloudellisen kasvun mahdollisuuksien kautta. Emme kuitenkaan tiedä, miten arvojemme pohjalta suhtautua globaalin talouden varjopuoliin kuten riistotyön, ympäristön tuhon tai verovälttelyyn. Mikä on Kokoomuksen suhtautuminen arvojen kautta pätkätöihin, pitkäaikaistyöttömyyteen, huono-osaisuuden periytymiseen, sosiaaliseen eriarvoistumiseen tai teollisuutemme rakennemuutokseen sekä tuotannon uusjakoon? Mielestäni luottamus siihen, että jokainen kokoomuslainen sumplikoot arvonsa kuten tahtoo on älyllistä laiskuutta, ja ainakin minä kaipaisin arvojemme työkalupakkiin suuntaviivoja tai työkaluja siihen miten suhtaudumme monimutkaisiin syy-seuraus-ongelmien kumuloituminen tapaisiin ongelmakaavioihin.
Päätökset perusteltava arvoilla
Haluaisin myös, että me perustelisimme päätöksiä joita teemme arvojemme, emme talousteorioiden kautta. Varma valtionhoitajapuolueeksi identifioitumisen merkki on siinä, että puolueen poliitikot alkavat perustella päätöksiä taloudellisella välttämättömyydellä tai virkamiesten asiantuntemuksella. Viimeiset kaksi hallituskautta ovat eurokriisin, taantuman, rakennemuutoksen ja kestävyysvajeen ovat tuoneet eteemme tilanteita joissa leikkaus- ja säästöpäätöksiä on ollut helppoa perustella ”taloudellisella välttämättömyydellä”. Tämä voi olla vallitsevan talousekonomian ja talouspolitiikan piirissä oikein, mutta ei se tekee vääryttä arvoille sekä ideologioille, ja lopulta äänestäjälle.
Jokaiselle päätökselle nimittäin pitäisi olla osoitettavissa ideologinen pohja, josta ne kumpuavat. Ei talous- ja sosiaalipolitiikassa ole vain taloudellisia realiteetteja, tai yhtä totuutta vaan ideologioiden ja arvojen ristiriittaa ja konflikteja joissa olisi loogista noudattaa yhtä selkeää linjaa. Jos leikkaamme sosiaalipolitiikassa lääkekorvauksista, lasten varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta tai tulonsiirroista ei kyse ole koskaan pelkästä VM:n virkamiesten ja graaffien muodostamasta todellisesta pakosta, vaan myös päätösten takana olevasta ideologiasta tai ideologioiden yhteensovittamisesta, kuten Piia Elonen hyvin muistuttaa. Tulevaisuuden Kokoomuksen pitäisi pystyä perustelemaan, vähintään omille jäsenilleen, tekemämme politiikan ideologiset juonteet sekä peilamaan päätösten vaikutuksia siihen arvopohjaan johon uskomme. Erittäin haastavaa, mutta tarpeellista.
Kannatus nousee, kunhan arvotyö on tehty
Varaan itselleni mahdollisuuden olla alentuneesti syyntakeinen idealismissani siitä ajatuksesta, että Kokoomuksen uusi nousu alkaa vain ohjelmatyöllä. Ennen ohjelmatyön aloittamista, jota hahmoittelin edellisessä blogissani, on syytä tunnustaa, että olemme ottaneet rumasti turpiin kaksissa edellisssä vaaleissa. Petteri Orpo jo kannustikin Nykypäivän kolumnissaan kenttäväkeä itsekritiikin ja ohjelmatyön pariin tavalla jota arvostan. Näen itse 2000-luvun kokoomuslaisen narratiivin siten, että puheenjohtaja Kataisen ja puoluesihteeri Tujusen rakentama aatteellinen ohjelma ja koneisto on nyt loppuunajettu. Kymmenen vuoden voittoisa putki teki meistä kankeita uudistumaan, ja nyt on kriittinen hetki herätä uuden aatteellisenkeskustelun, itsemäärittelyn ja pohdinnan tärkeyteen.
Mikäli Kokoomus pystyy seuraavien kolmen vuoden aikana uudelleenluomaan itseään, selkeyttämään arvojensa tulkittavuutta tässä ajassa, kertomaan kannattajilleen aiempaa selkeämmin millä ideologisilla ja arvovalinnoilla teemme päätöksiä sekä muokkaamaan järjestökonettamme hybridiksi uutta ja vanhaa on vaalivoitto otettavissa. Vaalivoittoja ilman aatetyötä on tarpeetonta tavoitella, sillä kutistuvaksi valtionhoitajapuolueeksi kangistumista kamalampaa kohtaloa en voi puolueelle kuvitella.
Toivon merkitys politiikassa
Lopulta aatteet ja ideologiat ovat minun ajattelussani alisteisia tavotteille. Niiden avulla tehdään johdonmukaista politiikkaa, joka antaa ihmisille kuvan siitä mitä Kokoomus tavoittelee. Keskellä maailmanpolitiikan, energiavallankumouksen, Lähi-Idän pakolaiskatastrofin, ilmastonmuutoksen ja digitalisaation sekä työn muuttuvissa laineissa meidän pitäisi kyetä asettamaan katse kauemmas, jonnekkin 2040-luvulle kohti yhteiskuntaa jonne pääsyä tavoittelemme. Millaisen Suomen, Euroopan ja maailman Kokoomus haluaisi silloin nähdä, miten sen tavoitamme ja millä ideologisella linjalla ratkomme matkalla tulevia haasteita?
Kokoomuksen, kuten muidenkin puolueiden pitäisi pystyä määrittelemään tavotteita joita varten teemme ideologiamme ja arvojemme mukaista politiikkaa. Tavoitteet, ja hieman naivistiset ja ajanmyötä jopa muuttuvat muodostavat politiikan yhden tärkeimmistä tuotteista; toivoa. Toivoa ihmisille siitä, että politiikalla on mahdollisuus muuttaa elämää ja yhteiskuntaa paremmaksi, voittaa vaikeuksia ja torjua katastrofeja. Toivon ja selviämisen tahtotilan luominen, sekä tavotteiden saavuttaminen ovat politiikan kovinta ydintä, ja sitä kansalaisilla on oikeus vaatia myös uudistuvalta Kokoomukselta.
———————
Ps. Kokoomuksen Nuorten Liitto valitsee tulevana syksynä itselleen uuden puheenjohtajan. Kisaan jo ilmoittautuneet kanditaatit Janne Heikkinen ja Daniel Sazonov ovat kirkastaneet omia arvojaan sekä järjestöllisiä tavotteitaan, enkä pistäisi pahaksi mikäli myös emopuolue asettaisi julkisesti omia järjestöllisiä tavotteita esimerkiksi jäsenistön kasvattamisen suhteen. Erittelen omia hajatelmia järjestöllisistä uudistuksista Kokoomusuudistus blogisarjani viimeisessä osassa joka ilmestyy kunhan ehdin mustikkametsään.
Ps.2. Meneillään on kotimaisen politiikan kollektiivinen kesäleiri SuomiAreena, jossa nuoret keskustalaiset pohtivat aatettaan, ja puolueen tulevaisuutta.