Olli Immosen päivityksen myötä on noussut ennennäkemätön keskustelu siitä, pitäisikö monikulttuurisuutta Suomessa vastustaa vai vaalia. Tälle keskustelulle, kuten niin monelle muullekin, on leimaavaa se, että tulkintoja siitä mitä on monikulttuurisuus tai sen vastustaminen, on yhtä monta kuin keskustelijoita.
Näin ollen en halua lähteä tulkitsemaan kenenkään muun versioita vaan kerron mitä on omasta mielestäni monikulttuurisuus ja mitä siitä vastustan. Se että oltaisiin kieltämässä ulkomaalaisten ihmisten tai kulttuurien oleminen Suomessa on täysin naurettavaa. Ne ovat molemmat, sekä ihmiset että kulttuurit, muokanneet suomalaista kulttuuria ja tulevat näin tekemään jatkossakin.
Mitä sitten vastustan? Minä vastustan sitä, ettei meillä olisi minkäänlaista sananvaltaa siihen minkälaisia vaikutteita tai kulttuurien lieveilmiöitä me hyväksymme. Tänne rantautuvat kulttuurit voivat muokata suomalaista kulttuuria, mutta ne eivät voi jyrätä sitä. Tällä tarkoitan sitä, ettei esim. eläinrääkkääminen tai naisten alistaminen ole tässä maassa hyväksyttävää, vaikka se jossain kulttuurissa näin olisikin. Tässä kohtaa meillä tulee olla oikeus sanoa: ”Tuo ei kuulu tänne, vaikka se kuinka kuuluisi sinun kulttuuriisi.”
Meillä pitää olla myös oikeus puolustaa omaa kulttuuriamme. Jos joku vuosikymmeniä harjoitettu lakia rikkomaton suomalainen perinne loukkaa tai haittaa jonkun toisen kulttuurin edustajaa, se on hänen ongelmansa. Ei meidän.
Toisin sanoen ketään ei käsketä luopumaan identiteetistään, uskonnostaan tai kulttuuristaan. Mutta mielestäni on selvä, että vieraaseen kulttuuriin saapuessaan joutuu jonkin verran sopeutumaan. Se ei ole kohtuutonta, eikä se varsinkaan ole rasismia.
Tässä kohtaa joku huutaa, kuinka ”persu haluaa vaan poimia rusinat pullasta muista kulttuureista”. Huutajalle vastaan: Nimenomaan! Koska vaikka monikulttuurisuus voi olla myös rikkaus, sen negatiivisten lieveilmiöiden nieleminen ilman kakistelua ei ole mitään muuta kuin suoranaista tyhmyyttä.