Ymmärrys tieteen "omalakisesta" tuloksellisuudesta eri tieteenalueilla suhteessa valtion koko innovaatiostrategian tavoitteisiin:kv-kilpailukyvyn/vientiteollisuuden tuloksellisuus, on yleisesti ja erityisesti ns. suurelle yleisölle hankalasti avautuva. Tässäkin suhteessa opetusministerin avoin kirje yliopistoille oli erittäin huonosti harkittu, perusteltu ja seurauksiltaan laajasti vahingollinen. Sitä suuremmalla syyllä, koska pääministeri ja valtiovarainministeri ovat muissa yhteyksissä esittämillään lausunnoilla aiheuttaneet suorastaan muoti-ilmiön tieteellisen tutkimuksen ja sen tekijöiden merkityksen vähättelemiseksi.
Lyhyenä versiona ja mutkia hieman suoristaen kysymys on tästä: Keskustelu yliopistoista ja tuloksellisuudesta on ollut kiivasta joskin historiaalisesti perspektiiviä vailla. Kysymys on harjoitetusta t&t&k -politiikasta 2005 jälkeen ja sen konkreettisista seurauksista, jotka nyt konkreettisesti alkavat näkyä.
Historiaa lyhyesti tarkasteltuna keskeisimmät sodan jälkeiset ilmiöt, tapahtumat, jotka vaikuttivat maan tieteellis-tekniseen kehitykseen olivat: kotimainen teollisuus, jonka oli "pakko" kehittyä vastamaan sotakorvausten asettamiin vaatimuksiin. Sen jälkeinen, jo maailmanlaajuisiin inntresseihin kytkeytyneet: kansallinen atomienergiakomissio, tietokoneistuksen kehittyminen Suomessa (ns. Esko-hanke) kaupallisine tavoitteineen, intresseineen ja yhteyksineen, Biotalouden alkuaihiot (A.I Virtanen). Yliopistojen ja valtiovallan yhteisten intressien ensimmäiset askeleet (A.I. Virtanen, Edwin Linkomies, Paasikivi, Kekkonen).
"Arvovapaa" tiede tuli käytännössä samalla tiensä päähän, jos sitä edes teoriassakaan joskus oli ollut. Rakenteelliset muutokset Akatemia, yliopistolaitoksen valtakuntaistuminen ja valtiollistuminen. Kansallinen ttk-politiikka 70-luvulla kansainvälisessä valtavirrassa. Painoalapolitiikan alku. Kansainvälisen talouden vaikutukset ja kv-teknistaloudellinen "boost"-vaihe 80 luvulla, Tekes, VTT, Kotura ym. EK:n tavoitteet 70-luvun alusta ja ajattelun indoktrinointi valtiolliseen päätöksentekoon.
80-luvun ns. kansallinen innovaatiopolitiikka oli vielä menestyksekästä, valtion tiede-ja teknologianeuvostolla oli selkeä ja auktorisoitu rooli ohjauksessa. Rahoituksen bkt-osuus kasvoi. Yhteistyö osapuolien välillä perustui asiantuntemukseen ja luottamukseen. Tieteen tila-ja tasoarviointien mukaan suomalaisen tieteen taso oli eri impact- faktoreilla korkealla tasolla 2000 -luvun alkupuolelle. Myös kansainvälistyminen edistyi merkittävästi. 2005 jälkeen tieteen ohjauksen parlamentaarista kytkentää ja valtiollisia rakenteita alettiin hapertaa. Siirryttiin kv- kytkentäiseen innovaatiostrategioiden aikaan (Vanhasen II-hallitus). Sittemmin päämäärät on kirjattu suoraan hallitusohjelmiin. Sipilän hallituksen ohjelmassa tavoitteet kirjoittivat Sitran yliasimies ja vnk:n kanslian valtiosihteeri. Parlamentaarinen asiantuntemus sivuutettiin. Yliopistolaitokselle annettiin lähinnä EK:n intresseistä (yliopistojen pyytämättä) ns. neljäs tehtävä. Tulosohjauksen myötä se avasi poliitiiselle päätöksenteolle (ja EK:lle) portin vaatia yliopistoilta entistä tehokkaamminen yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti vaikuttavia tuloksia. Yliopistouudistuksella yliopistoille annettiin näennäistä hallinnollista näennäisautonomiaa samalla kun ylimmiltä päätöksentekelimiltä käytännössä vietiin asiallinen valta ja autonomia.
Viimeisten tulosten mukaan suomalaisen tieteen taso vaihtelee tieteenaloittain, mutta menestysalueitakin edelleen on resurssien niukkenemisesta huolimatta http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/suomen-tieteellisen-tutkimuksen-maara-vaikuttavuus/ .Sen sijaan valtion valitsemasta tiede-ja teknologiapoliittisesta "innovaatiolinjauksien mukaisesti rahoitetuista hankkeista" ei ole saatu sellaisia tuloksia, joiden perään opetusministeri(ö) nyt syyttää yliopistoja. Yleisenä (julkilausumattomana) perusteena taustalla ehkä se, ns. innovaatiostrategian "sateenvarjon" alla rahoitetuista hankkeista ei ole saatu korjausta siihen tosiasiaan, että korkeateknologisten tuotteiden osuus (15 %) Suomen kokonaisviennistä ei juuri ole kasvanut harjoitetun innovaatipolitiikan aikana.
Sen sijaan yliopistojen rahoituksen vaikuttavuus näyttää ainakin joillakin alueilla säilyttäneen asemansa hyvin myös niukenneiden reurssien aikana.