Professori Samuel P. Huntington kirjoitti v.1996 yli 400 sivuisen kirjansa ”The Clash of Civilizations: Remaking of World Order”, suomennettuna ”Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys”.
On syytä kertauksen vuoksi käsitellä hieman lisää tuota otsikon jälkiosaa eli ”uutta maailmanjärjestystä”. Jorma Jaakkola oli tätä aihetta käsitellyt referoidessaan Mauno Koiviston kirjaa ja sitten Paavo Kuronen aloitti kirjoitussarjan tästä aiheesta. Nämä maininnat herättivät minut ottamaan asian tässäkin esille ja siteeraan edelleen S. Huntingtonin kirjaa.
Maailmassa on hänen mukaansa kahdeksan suurta kulttuuria: 1. Kiinalainen, 2. Japanilainen,
Hindulainen, 4. Islamilainen, 5. Ortodoksinen, 6. Länsimainen, 7. Latinalaisamerikkalainen ja
8. Afrikkalainen kulttuuri.
On heti korostettava sitä, että maailma on monikulttuurinen maailma. Suuret kulttuurit ovat pitkäikäisiä, tuhansia vuosiakin kestäneitä, mutta niilläkin on aikansa, ne syntyvät ja kuolevat aikojen saatossa. Kulttuurit ovat olleet yhteistyössä keskenään tai ovat joutuneet konflikteihin toistensa kanssa. Myös suuren kulttuurin sisällä on voinut tapahtua pahojakin sotatilanteita. Suuri kulttuurihan voi sisältää suuren joukon valtioita, joiden kesken voi myös syntyä konflikteja.
Lähihistorian suurin kulttuuri ”Länsimainen kulttuuri” syntyi kristinuskon juurille ja levisi löytöretkien kautta uudelle mantereelle tuhoten Amerikan alkuperäisen kulttuurin lähes kokonaan.
Siitä tuli universaalinen kulttuuri eli vallanhaluinen ja valtaansa levittävä kulttuuri ympäri maailmaa. Lännen universalismia kuvaa hyvin vaikkapa kolonialismin aikakausi, jolloin länsimaista kulttuuria levitettiin asein ja voimapolitiikalla lähes jokapuolelle maailmaa.. Voi hyvin kuvitella sen ärtymyksen Lähi-Idän maissa, minkä esim. monikansalliset öljy-yhtiöt ovat aikaansaaneet Lähi-Idän öljykenttiä rohmutessaan.
Huntington varoittelee, että tämä universaalinen valloittajakulttuuri on tullut tiensä päähän tai sen täytyy pysyä aloillaan, lopettaa imperialismi ja olla yhteistyössä muiden kulttuurien kanssa. Toinen suuri kulttuurin tutkija Oswald Spengler kirjoitti jo paljon aikaisemmin v.1918 ja 1922 kirjan nimeltä ”Der Untergang des Abendlandes: Umrisse einer Morphologie der Weltgeschichte”, suomennettuna ”Länsimaiden perikato”. Spengler jopa ennustelee länsimaisen kulttuurin loppua parin kolmen vuosisadan kuluessa. Pääpointtina on hänen mukaansa suurten metropolien syntyminen, jotka vieraantuvat luonnollisesta elämästä, omaksuvat korruption ja rahavallan sekä rikollisuuden ominaispiirteet ja tuhoavat hiljalleen itse itsensä.
Huntington kirjoittaa kirjassaan mm.: ”Selvästi taloutta ja väestön rakennetta tärkeämpiä ovat lännen moraaliseen rappeutumiseen, kulttuuriseen itsemurhaan ja poliittiseen epäyhtenäisyyteen liittyvät ongelmat… Lännen yhteiskuntien sisäiset ryhtmät haastavat lännen kulttuurin. Yksi haasteista on muista kulttuureista tulleet siirtolaiset, jotka eivät halua assimiloitua vaan pitäytyvät kotiyhteiskuntiensa arvoissa, tavoissa ja kulttuureissa ja jatkavat niitä. Se näkyy selkeimmillään Euroopan muslimien keskuudessa ja se näkyy myös Yhdysvaltain latinalaisamerikkalaista alkuperää olevissa. Jos heidän assimiloitumisensa epäonnistuu, Yhdysvalloista tulee jakautunut maa, jossa on kaikki tään ongelmaan liittyvät sisäisen taistelun ja epäyhtenäisyyden mahdollisuudet.”
Islamin nousu johtui paljolti suuresta väestölisäyksestä ja ns. nuorisopullistumasta, joka tarkoitti nuorten osuuden kasvamista valtaviin mittasuhteisiin väestöjen sisällä islamilaisissa maissa. Sodat ja muut konfliktit ovat nyt saaneet aikaan valtavan kansainvaelluksen Eurooppaan EU:n holtittomalla suostumuksella. Näitä miljoonia pakolaisia yritetään muka kotouttaa Euroopan maihin, mikä on tuomittu epäonnistumaan. Lähes kaikki siirtolaiset ovat islaminuskoisia, joka tarkoittaa sitä, että he eivät henkisesti ja kulttuurisesti koskaan assimiloidu kohdemaahan, vaan ylläpitävät ja vahvistavat omaa kulttuuriaan tässä uudessakin maassa. Siis kotoutumisen sijaan tapahtuu kotoperäistyminen, eli täysin uusi kulttuuri ottaa jalansijaa uudessa maassa ja alkaa levittämään ja vahvistamaan sitä.
Huntingtonin mukaan maailma on monikulttuurinen, mutta jonkin suuren kulttuurin sisällä oleva valtio ei sen sijaan voi olla monikulttuurinen. Tällöin maalla ei olisi omaa historiaa eikä kulttuurista selkärankaa, vaan se muodostuisi näiden suurten kulttuurien pirstaleisista osista. Hän kirjoittaa mm. oman maansa (USA) monikulttuurisuusongelmista: ”1900-luvun lopulla molemmat amerikkalaisen identiteetin osat (länsim. kulttuurin perintö ja uskollisuuden lupaus) ovat joutuneet pienen mutta vaikutusvaltaisen älymystön edustajien ja lehtimiesten joukon keskitetyn ja jatkuvan hyökkäyksen kohteeksi. Monikulttuurisuuden nimissä he ovat hyökänneet sen kimppuun, että Yhdysvallat identifioituu länsimaiseen kulttuuriin, kieltäneet yhteisen amerikkalaisen kulttuurin olemassaolon ja ajaneet rodullisia, etnisiä ja muita kansallista kulttuuria pienempiä identiteettejä ja ryhmityksiä”.
Aivan samalla tavalla monikultturistit Suomessa hylkäävät maamme historian ja suomalaisen kulttuurin perinnöt ja luulevat tekevänsä Suomesta suurten kulttuurien pirstaleisen valtion, joka tuhoutuu aikaa myöten konfliktien ja reviiritaistelujen suohon.
Huntington kirjoittaa vielä: ”Lännen universaalinen uskomus, että ei-länsimaisten kansojen tulee omaksua länsimaiset arvot, instituutiot ja kulttuuri on moraaliton sen toteuttamisen edellytysten takia siitäkin syystä, että imperialismi on universalismin välttämätön seuraus. Länsimainen universalismi on maailmalle vaarallista, koska se voi johtaa suureen kulttuurien väliseen ydinvaltioiden sotaan ja se on vaarallista lännelle, koska se voi kaataa lännen”.
Eli tämä uusi maailmanjärjestys Huntingtonin mukaan tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ”lännen johtajien keskeinen velvollisuus ei ole pyrkiä muokkaamaan muita kulttuureita lännen muottiin, mikä on heidän vähenevän valtansa ulottumattomissa, vaan se on länsimaisen kulttuurin ainutlaatuisten ominaisuuksien säilyttäminen, suojeleminen ja uusiminen”.
Se tarkoittaa sitä, että globaali lännen universaalinen imperiumi on mahdoton. Ja maailman turvallisuus edellyttää, että suurten kulttuurien olemassaolo globaalisti hyväksytään.
Kirjan kirjoittaja lainaa vielä Lester Pearsonia, joka sanoi jo 1950-luvulla, että ”ihminen on siirtymässä aikaan, jossa suurten kulttuurien on opittava elämään rinnakkain rauhanomaisessa kanssakäynnissä, oppien toisiltaan, tutkien toistensa historiaa ja ihanteita ja taidetta ja kulttuuria, rikastaen toistensa elämää molemminpuolisesti. Sekä rauhan ja kulttuurien tulevaisuus riippuu siitä, että maailman suurten kulttuurien poliittiset, hengelliset ja älylliset johtajat ymmärtävät toisiaan ja ovat yhteistyössä”. Toisaalta ” tulevana kautena kulttuurien kamppailut ovat maailmanrauhan suurin uhka ja kulttuureihin perustuva kansainvälinen järjestys on varmin turva maailmansotaa vastaan”.
On kyllä surullista todeta lopuksi, että Pearsonin ja Huntingtonin toiveet eivät ole toteutuneet. Sen sijaan Länsi ja Venäjä ovat öljyahneudessaan sekoittaneet Lähi-Idän valtioiden järjestyksen ja seuranneiden sotien ja valtataisteluiden vuoksi valtavat ihmisjoukot ovat lähteneet rahalla järjestetyllä organisaatiolla ja ideologisella kannustuksella liikkeelle nimenomaan tarkoituksena vallata Eurooppa sen avointen ovien politiikan vuoksi. Auttamisen periaate on unohdettu ja järjetön kotouttamisen vimma, joka lienee muualta ohjattu, johtaa lopulta kotoperäistymiseen eli uuden islamilaisen kulttuurin nousuun ja vahvistumiseen Euroopassa ja lopulta Euroopan tuhoutumiseen ja muuttumiseen islamilaisen kulttuurin alaisuuteen. On kuitenkin vielä mahdollisuus pelastua: rauhan palattua Lähi-Itään autetaan pakolaiset takaisin kotimaihinsa ja autetaan vielä jälleenrakennusta siellä.