Odinin sotilaat marssivat kaduilla ja kansa haluaa rajat kiinni. Kansainvälisyys ja yleisetihmisoikeudet eivät näytä tavallista duunaria kiinnostavan. Päättäjät, älymystö - oppineet ja etuoikeutetut, yrittävät lehtien pääkirjoituksissa ja poliittisissa puheissaan epätoivoisesti saada keravalaista taksiyrittäjää ymmärtämään, miten irakilaisen geelitukan etu on hänenkin etunsa - miten kaikki ovat lopulta ihmisiä.
Yritys on tuhoon tuomittu ja pelkkää bensaa muutenkin roihuaviin liekkeihin. Yläluokalta - johon tässä lasken korkeakoulutetut tai sellaisiksi pyrkivät, kielitaitoiset ja paljon matkustelevat toimittajat sekä lentokoneesta toiseen juoksevat poliittiset päättäjät - on unohtunut, että keravalainen taksikuski ei koe tai samaistu abstraktiin ihmisyyteen, vaan keravalaisuuteen, kulmakunnan karaoke-kuppilan kanta-asiakaskuntaan ja protestanttiseen työmoraaliin.
Kansainvälisyys on eliitin aate, sillä vain eliitti on aidosti kansainvälistä. Köyhien elämä on aina ollut ja tulee aina olemaan olemaan paikallista. Siksi puheet solidaarisuudesta kaikuvat kuuroille korville. Edes kommunistinen internationaali ei pystynyt kokoamaan työläisiä rajat ylittävään proletariaattiin, vaan sosialististen valtioiden politiikka nojasi pitkälle kansallismielisyyteen, kansainvälisyyden jäädessä vain alaviitteeksi juhlapuheisiin. Neuvostoliitossa koululaisten oppikirjoissa puhuttiin Leninistä venäläisenä sankarina ja kommunististen ikonien rinnalle nostettiin myös tsaarinajan Venäjän suurmiehiä- ja naisia, vaikka he olivat osa Marxin porvarillisena pitämää riistoyhteiskuntaa.
Jos haluaa syvällisesti ymmärtää sanan populismi merkityksen muuna kuin haukkumasanana, on syytä laskeutua muutama askel alas henkisiä marmoriportaita ja yrittää nähdä itsensä osana vain peruskoulun käyneen työttömän arkea. Puhun nukkuvasta äänestäjästä, joka ei ymmärrä poliittista jargonia ja johon Perussuomalaiset “vetoavat” niin sanotusti “populistisella retoriikalla”, jolla yritetään vain “kalastella” ääniä.
Populismi toimii, koska populismi käyttää kaikkien välittömästi havaitsemia, aistinvaraisia symboleita, ja rinnastaa ne eturyhmään tai poliittiseen päämäärään kuten työllisyyteen tai sosiaaliturvaan. Eliittipolitiikka taas nojaa käsitteisiin, siis sanoihin, kuten luokkaan, työväkeen tai tasa-arvoon. Populisti puolestaan ottaa jonkin itsestään selvän tosiasian, kuten sukupuolen tai kansallisuuden, ja määrittelee poliittisen viiteryhmänsä - siis niiden, joiden etua sitoutuu ajamaan - sen kautta.
Näin ovat syntyneet niin feminismi kuin kansallisvaltiot. Jokainen voi välittömästi havaita, ilman filosofisia pohdiskeluja tai kirjojen lukemista, onko mies, nainen, suomalainen vai ruotsalainen. Näin ihmisellä on kokemus poliittiseen viiteryhmään kuulumisesta, pelkän tiedon sijaan.
Koska maan johto on jo lähtökohtaisesti korkeammin koulutettua ja kansainvälisempää kuin rahvas ja köyhälistö, se menettää kosketuksensa kansakunnan pohjalla olevien kokemusmaailmaan. Eliitti ei hahmota kokemuksellisen, aistittavan todellisuutensa olevan tyystin erilainen kuin tavallisen kansalaisen.
Se johtaa vaaralliseen asetelmaan, jossa puhutaan käsitteillä, joita ei ymmärretä, ja tehdään politiikkaa, joka koetaan vääränä ja epäoikeudenmukaisena. Se johtaa yhteiskunnalliseen epävakauteen, kun enemmistön arkikokemus ei tavoita laajasti sivistyneen, hyvin palkatun SPR:n johtajan ihmisoikeuspuhetta.
On turha vedota ihmisyyteen, joka on abstraktio, kun enemmistö kokee olevansa keravalaisia, siis sidoksissa paikalliseen yhteisöön. Vierasta kieltä puhuvat ja erilaiselta näyttävät ulkomaan tulijat vain vahvistavat tuota kokemusta samaan aikaan kun eliitti pauhaa, ettei mitään “suomalaisuutta” ole olemassakaan, vaan olemme oikeastaan aina olleet monikulttuurinen yhteiskunta. Toimeentulonsa kanssa kamppailevalle rahvaalle ihmisoikeudet tarkoittavat vain sitä, että paikallisen terveyskeskuksen jonot kasvavat ja lähikaupan uusi myyjä ei puhu kunnolla suomea.
Tuloksena on kestämätön kokemus vääryydestä; hyväosaisten ja huono-osaisten välinen kielimuuri, joka saa yhteiskunnan jakaantumaan. Me ja ne eivät tosin ole suomalaiset ja maahanmuuttajat, kuten yläluokka tulkitsee, vaan hallitsijat ja hallittavat.