Tähän asti on voitu edes teoriassa ajatella, että opintorahalla ja opiskelijan asumislisällä on voinut elää. Selvitysmies Roope Uusitalon opintorahaan esittämä noin 25 %:n leikkaus toteutuessaan romuttaa tämän teorian. Leikkaus pienentäisi opintorahaa käytännössä 337 eurosta 250 euroon kuukaudessa. Kun tiedetään, että opintorahan lisäksi opiskelijoiden ainoa tuki on asumislisä, jäisivät opiskelijan saamat tuet alle 427 euroon kuukaudessa verotuksen jälkeen! Jokainen tietää, että sillä ei elä sen paremmin teoriassa kuin käytännössä. On aivan turha kaunistella asiaa.
Jos toteutamme opintotuen leikkauksen, me käytännössä pakotamme ison osan opiskelijoita ottamaan opintolainaa. Osa voi päästä ja ehtiä työskentelemään opintojensa ohessa, mutta tulorajat pitävät huolen siitä, ettei opiskelija voi olla täysimääräisesti työmarkkinoiden käytettävissä. Opiskelijat ajetaan todella ahtaalle. Olemmeko todella valmiita siihen? Eikö kannattaisi miettiä kaikki järkevät keinot, millä vältetään tällainen synkähkö tie?
Jokainen työtönkin saa huomattavasti enemmän yhteiskunnan tukea kuin opiskelija, ennen veroja vähintään n. 700 euroa kuukaudessa, mikä sekään ei ole paljon. Miksi ihmeessä yhteiskunnan on järkevää tukea näin paljon enemmän työtöntä kuin opiskelijaa, joka on ajettu todella hankalaan välikäteen? Työttömällä on mahdollisuus saada myös yleistä asumistukea kuten kaikilla muillakin, paitsi opiskelijoilla.
Käytännössä opiskelijoita rangaistaankin siitä, että he eivät ole työmarkkinoilla työmarkkinoiden käytettävissä eli eivät virallisesti hae työtä. Ja jos opiskelijat työskentelevät, he saavat tienata korkeintaan 660 euroa tuettua kuukautta kohti ja 1970 euroa tukematonta kuukautta kohti.
Mielestäni viimeistään tässä vaiheessa, kun esitetään näin rajua leikkausta opintotukeen, olisi opiskelijat nostettava edes jollakin lailla työttömien kanssa samalle viivalle – ihan jo YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien nimissä. Mielestäni opiskelijalle, joka hakee osa-aikaista työtä, olisi taattava samantasoinen tuki kuin varsinaiselle työttömälle työnhakijalle eli n. 700 euroa kuukaudessa ennen veroja, mutta asumistukea ei tarjottaisi. Sen verran voitaisiin tukea työtöntä enemmän, koska hän on täysimääräisesti työmarkkinoiden käytettävissä.
Jos opiskelijalle sitten tarjottaisiin työtä, jota olisi tarjolla sen verran, että hän voisi TE-toimiston näkemyksen mukaan ansaita sen vastaanottamisella vähintään 460 euroa, mutta enintään 660 euroa kuukaudessa lukukaudella, hänen tulisi ottaa tuollainen julkisilla kulkuneuvoilla korkeintaan tunnin edestakaisen työmatkan etäisyydellä oleva päivätyö vastaan, jolloin hänen yhteiskunnalta saamansa tuet pudotettaisiin verotuksen jälkeen 427 euroon kuukaudessa, minkä päälle tulisi siis palkkaa 460-660 euroa ennen veroja. Jos hän ei ottaisi työtä vastaan, seuraisi karenssina pelkkä opintorahan alentaminen 250 euroon ja siirtyminen asumislisälle, minkä jälkeen hänen kuukausitulonsa yhteiskunnan tukien muodossa olisivat verotuksen jälkeen käytännössä nyt ehdotetut n. 427 euroa, olipa tuenmuodostuksen tekninen toteuttamistapa sitten mikä tahansa.
Näin yhteiskunta kohtelisi edes hieman tasavertaisemmin opiskelijoita suhteessa muuhun väestöön, jolle taataan jo nyt selkeästi parempi elintaso kuin opiskelijoille. Opiskelijoille on annettava edes se teoreettinen mahdollisuus elää suht koht normaalia elämää, eikä opintolainan saa olla siihen ainoa vastaus. Laina pitää kuitenkin aikanaan maksaa takaisin. Eihän se voi olla tarkoituksemme, että kuormaamme opiskelijan selkään opintojen aikana 15 000-30 000 euron säkin lainaa ja uskomme sen kannustavan häntä onnistumaan ja menestymään. Lainoillako todella rakennetaan yhteiskuntaa ja yksilön elämää kestävästi?
Jos olemme tätä mieltä, meidän päättäjien on silloin vilpittömin sydämin kannustettava nuoria edelleen opiskelemaan ja kouluttautumaan korkeasti. Jokainen meistä voi tykönään miettiä, onko todella valmis kannustamaan tuollaiseen yhtälöön maalaten kuvaa siitä, miten pääsee sitten aikanaan korkeammille tuloille ja paremmille oksille.
Vanha sanonta kun sanoo, etteivät ne suuret tulot, vaan pienet menot.