Sirkus oli saapunut Impivaaran uittotyömaalle. Voi sitä kimalluksen ja väriloiston määrää! Oli vaaleanpunaista sokerihattaraa, oli serpentiinejä, kaikkea uutta ja ihanaa oli tarjolla. Entäpä pellet sitten? "Taivas varjelkoon!" Sirkuksen kaksi pelleä olivat kolmimetrisiä jättiläisiä. He huojuivat pitkine säärineen päiden yläpuolella ja heidän elitistinen äänensä tuntui tulevan kuin taivaasta. Näin impivaaralaisista ainakin tuntui.
Käytöksestä päätellen toinen oli mestari ja toinen oppipoika. Ihmeellisintä olikin se, että oppipojasta oli tuleva mestarinsa sijasta aikakautensa keulakuva. Aikakauden, joka oli kaikille häpeäksi ja jonka kaikki tahtoisivat unohtaa.
Oppipoika oli kuten kunnon pellen kuuluukin, tatuoinut naamaansa niin suuren kestohymyn kuin korvien väliin sai sopimaan. Se oli valtakunnan mahtavin hymy, joka paljasti hohtavan hammaskaluston ikeniä myöten ja oli varmasti jokaisen peilin edessä vietetyn tunnin arvoinen.
Olipa muuten harvinaisen irvokas ilmestys nukkuessaan.
Irvokas oli myös lausuntoautomaatti, jonka he toivat mukanaan. Heistä toinen toimi vieteriukkona, joka saatiin aina nappia painamalla ponnahtamaan esiin ja julistamaan positiiviseksi asia kuin asia. Mutta tämä vieteriukko oli jotain erilaista. Puhuva pää tuli kyllä esiin nappia painamalla, mutta kun painoi päätä takaisin laatikkoon, niin aivan kuin keinulaudan päästä toinen pomppasi vieteriukkona laatikostaan. Puhe positiivisesta asenteesta jatkui ja jatkui.
Uskallanpa arvata, että Stubb on jossain vaiheessa elämäänsä kuunnellut tai lukenut silmät selällään ihailemiensa ihmisten menestystarinoita elämästään. Mieleen on jäänyt lähtemättömästi johtoajatus: "Positiivisella asenteella kaikki on mahdollista." Olisi kannattanut lukea enemmän, sillä muuta hänelle ei ollut mieleen jäänytkään. Onnistuminen perustuu aina realiteettien hyväksymiseen ja taitavaan hyväksikäyttöön. Onnistuminen ei synny sepittelemällä omia rinnakkaistodellisuuksia. Stubb näkee asian varmasti toisin. Omalla positiivisemmalla tavallaan.
Mihin uskomus Kreikan velalla tienaamisesta perustui? Ei mihinkään. Tietenkään. Se oli sitä positiivistä ajattelua. Kuulostaisi paljon positiivisemmalta, että velalla tienataan kuin tehdään tappiota. Onhan monet tienanneet koroilla, joten eihän se mahdoton ajatus olisi. Sellaisesta ajatuksesta ihmiset tykkäisivät. Miksi siis ehdoin tahdoin ajautua epäsuosioon kertomalla ikäviä asioita? Ei. Tämä oli järkipolitiikkaa. Ja kyllä ihmiset tykkäsivätkin. Kylläpä oli hyviä uutisia ja kaikki uuden ja ihanan positiivisen ajattelun ansiota. Tämä oli avain uuteen maailmaan.
Ihmeellisintä mitä Impivaaan uittomiehet olivat tähän asti elämässään nähneet oli uittotyömaan kymppiäkin mahtavampi ja mahakkaampi metsäyhtiön isoherra, joka sytytti Bostoninsa kiiltävällä Ronsonillaan ja jonka kultakellon vitjoihin silmät jäivät kiinni kuin kärpäset hunajaan. Hänetkin vain muutamat olivat tavanneet kasvotusten.
Mistäpä nämä Impivaaran uittomiehet töyssyisten kärrypolkujen takaa olisivat tienneet, että vanhoissa sivistysmaissa ihmiset pitivät edelleen kiinni vanhoista perinteistään. Ja asuivat vaatimattomasti kuten esi-isänsä satoja vuosia sitten. Mistäpä he olisivat tienneet ettei suuressa maailmassa vaaleanpunainen sokerihattara maksa yhtä mullikkaa. Tai kullankiiltävät epoletit 10 hehtaaria metsää.
Impivaaran uittomiehet olivat voimattomia puolustamaan omaisuuttaan nähdessään ensi kertaa näitä "Ameriikan ihmeitä". Kimaltelevia paljetteja ja silkkisiä lippuja sateenkaaren väreissä. Kuullessaan säkkipillien ujellusta ja kattilankansien kalinaa. Rumpujen jyskettä ja torvien toitotusta. Se kaikki oli uutta ja huumaavan ihmeellistä. Siihen maailmaan sukellettuaan tuntui kuin kaikki entinen olisi kadonnut ja menettänyt merkityksensä. Hyvin se sopi myydä poiskin.
Kovin vähättelevästi he suhtautuivat niihin, jotka eivät innostuneet uusista mahdollisuuksista. Sanoivat vanhanaikaisiksi ja sisäänlämpiäviksi. Varoittivat eristäytymästä. Matka uuteen olisi kuulemma avartanut mieltä. Olisi pitinyt olla avoin kaikelle uudelle ja heittäytyä mukaan ennakkoluulottomasti. Mutta kaikki eivät näemmä olleet älymystöä.
He itse sen sijaan olivat. Kylän metsää myytiin ennätystahtiin niin että epoletit kimaltelivat olkapäillä kuin tähtimyyjän arvomerkit ja Suurmetsän isäntä oli ostanut jo kolmannen sokerihattaran. Se oli jo sellainen mahtimiehen merkki, että oli viisaampi kuunnella, kun hän ehdotti kylän yhteisten kalavesien vaihtamista kuuteen silkkiliinaan.
Vasta nyt avaa Jan Vapaavuorikin suunsa:"Johtaviinkin posteihin pääsee aika ajoin kipuamaan myös patologisia narsisteja, joille politiikan sisällöllä ei koskaan ole muuta kuin välinearvoa heidän omalle julkisuuskuvalleen." Ehkä Stubbin asettuminen tikkakisan maalitauluksi oli profeetallista, mutta tämä ulostulo olisi pitänyt tehdä monta vuotta sitten. Erittäin kallis virhe Suomen kannalta. "Tämän seurauksena eduskuntaan valitaan monia sellaisia, jotka eivät sinne kuulu, ja monet niistäkin, jotka kuuluvat kekkaloivat viihdeohjelmissa, tikkakisoissa ja yökerhojen avajaiskutsuissa."
Mutta pellellä on pellen loppu ja sirkuksen oli määrä jatkaa matkaa. Ilma oli jo viilennyt ja vankkurin pyörät lähteneet pyörimään.
Nyt Impivaaran uittoporukan nokkamiesten oli määrä päättää kylän metsien hakkuuoikeuksien myynnistä metsäyhtiön ukkoherralle. Puheeksi tuli kuinka suuri osa uittomiehistä kannattaa asiaa. Nyt oli pellen aika toimia. Kuten aina ennenkin mielenkääntötemppuun valmistautessaan hän lausui mielessään: "Tule hyvä luku, älä tule paha luku!" Ja sitten pyörähtikin noppien silmäluvuiksi 6 ja 6 eli pellekertoimella 120 prosenttia. Se oli erittäinkin positiivinen luku.
Mutta ehkä uittomiesten nokkamiehet pitäisivät häntä liian innokkaana ja ylipositiivisenakin ja hän itse halusi mestarinsa lailla tulla tunnetuksi viileän objektiivisena järkipolitiikkona. Ehkä luvun pitäisi olla pienempi. Uusi arvonta toi silmäluvut 5 ja 4 eli 90 prosenttia. Se oli täydellinen luku asian julkisuuskuvalle ja se täytti kolme ehtoa: 1. Se oli positiivinen luku. 2. Se ei ollut negatiivinen luku. 3. Joten se oli järkipolitiikkkaa.
Ja niinpä hän lausui ääneen, että uittomiehistä 90 prosenttia kannattaa myyntiä.
Mutta sitten opposition agitaattorit vetosivat mielipidetutkimukseen, jonka mukaan kannattajia oli vain 10 prosenttia. Vaikka pelle raivoissaan tempaisi povestaan sähkötysavaimen, tatutoitu hymy ei hyytynyt hampailta. Nyt hänen vikkelät sormensa käsittelivät sähkötysavainta niin kiivaasti, että uittomiesten punakat emännät kikattelivat. "tit tit tviit - tviit tviit - tit tviit tviit tit" piipitti sähkötysavain. Negatiivinen asenne, tuo Impivaaran syöpä oli pilannut hänen mielenkääntötemppunsa ja lennättimen nauhassa luki: "#V***u_Mita_P***aa!! Näitä voi toki sitten laskea monella tavalla. #Evvk!!! Sori siitä!"
Nyt on rauta kuumaa ja on HS:n vuoro antaa pajavasaralle kyytiä: "Stubbilla on ylipäänsä taipumus kerätä ympärilleen enkelikuorolaisia”, Eero Lehti kritisoi ja jatkaa. ”Stubb ei Jyrki Kataisen tapaan siedä itseään fiksumpia henkilöitä millään osa-alueilla. He kumpikin valitsevat avustajikseen miltei rippikoulun kesken jättäneitä tai siellä edelleen olevia. Se todella ärsyttää niitä, jotka jotain jostain tietävät ja joilla olisi kokemusta.” Naulan kantaan.
Kaikki ovat saaneet ylimielisestä nulikasta kyllikseen. Niin on saanut Antti Rinnekin. Suosio Suomessa on menetetty. Suomikin on menetetty, mutta Kataisen tapaan niin sirkushevosten ympärillä häärivällä Soinilla kuin Stubbillakin näyttää paikka Brysseliin olevan pedattu. "Haglund kuvaili HS:n haastattelussa Stubbin hallituksen vuotta hirveäksi, järkyttäväksi ja sabotaasiksi. Kukaan aikalainen ei ole kuvauksia toistaiseksi kiistänyt."Carl Haglundjatkaa:"Sabotaasi oli sitä, että kampitettiin toisia hallituskumppaneita julkisuudessa, pantiin kapuloita rattaisiin ja vuodettiin asioita. Ei kyetty vetämään yhtä köyttä." Tämä on Stubbin toinen luonne, mutta se on myös tämän aikakauden kuva. Itsekeskeisen valheellinen ja vääristynyt.
Posiviivisuuden pomppulinna ilman kosketusta reaalitodellisuuteen oli vain haavekupla, josta ilmat ovat nyt karanneet. Kummallinen karavaani on kadonnut kulkumiehineen hytkyen ja huojuen mutkan taa ja äänet vaienneet. Sätkynuken langat on katkottu ja Pandoran lippaan pahat henget päässeet kahleistaan. Syksy on tullut ja ilmassa tuoksuu Dia de los Muertos, ´Kuolleitten juhla.´ Hilpeät naamarit kasvoilla ovat kuin huomaamatta vaihtuneet pääkallomaalauksiin yhden aikakauden loppua ennustellen. Ei... Stubbin loppu tämä ei ollut. Ei ole mitään syytä irvailla.
Katso mitä on kädessäsi. Siinä on lasku. Nyt sinäkin äänestäjä tiedät kuka on tarinan pelle.