Kävin viime viikolla Turkissa ministeri Hanna Mäntylän kanssa. Reissuun sisältyi ajatuksia herättävä vierailu kahdella pakolaisleirillä aivan Syyrian rajan tuntumassa.
Vierailu leireillä vahvisti käsitystä siitä, että eurooppalainen pakolais- ja turvapaikkapolitiikka on ison muutoksen tarpeessa. Hallitsematon kansainvaellus on saatava loppumaan. Apua tarvitsevat pitää hakea suoraan leireiltä tai muualta kriisipesäkkeiden lähialueilta. EU:n ja Turkin välinen uusi sopimus on hyvä askel oikeaan suuntaan. Ihmissalakuljettajien vastenmielinen bisnes saadaan poikki.
Turkissa tilanne on se, että vain pieni osa Syyriasta tulleista pakolaisista asuu leireillä. Sinne menevät vain ne, joilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta. Tapaamillamme ihmisillä ei ole varaa maksaa salakuljettajille tuhansia dollareita. Heillä ei ole asiaa turkkilaisille työmarkkinoille. He eivät ole valmiita antamaan lapsiaan ihmiskaupan pyörittäjien käsiin.
Olosuhteet pakolaisleireillä eivät ole häävit. Perusasiat ovat välttävästi kunnossa, mutta mikä on leirillä asuvien ihmisten tulevaisuus? Osa on asunut siellä vuosikaudet. Osa lapsista on syntynyt leirillä. Moni haluaa palata Syyriaan, jos ja kun sinne joskus saadaan rauha. Mutta kuinka kauan siihen menee?
Eniten itseäni huolettavat kristityt, jotka eivät väkivallan tai vainon pelossa uskalla mennä leireille. Tai vaikka he uskaltaisivat ja haluaisivat, he eivät välttämättä pääse sinne.
Miksi me emme voisi auttaa heitä? Suomen pakolaiskiintiön puitteissa? Olen aina ihmetellyt sitä, miksi turkkilaiset voivat sanoa, että he haluavat auttaa syyrialaisia uskon veljiä ja sisaria, mutta meillä Suomessa kristittyjen pakolaisten auttamisesta puhuva kristitty tuomitaan heti. Se on kummallista.
Akuutti turvapaikkakriisi on tältä erää ohi. Meille tulee tällä hetkellä hyvin vähän turvapaikanhakijoita. Joillain viikoilla täältä lähtee enemmän porukkaa kuin tänne tulee. Kriisi siirtyy kotouttamisvaiheeseen. Oleskeluluvan saaneet on pyrittävä kotouttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan mahdollisimman hyvin.
Siinä meillä on haasteita: osa ei halua pakolaisia tänne lainkaan ja osa taas haluaa pitää ennemmin huolta maahanmuuttajien omasta kulttuurista ja arvoista. Molemmat ääripäät estävät kotoutumisen. Kukaan ei halua kotoutua maahan, jossa hän kokee olevansa halveksittu, toisen luokan kansalainen. Eikä kukaan toisaalta halua myöskään kotoutua kulttuuriin, jonka omat edustajat näkevät sen täysin toisarvoisena.