Torstaina 14.4. Ylen A-studio: Talk-ohjelmassa Clas Andersson onnistui viemään keskustelun yhteisymmärrys-hakuiseen keskusteluun keskustelusta. Yllättäen alettiinkin omien näkökantojen julistamisen sijasta etsiä ellei aivan yhteistä näkemystä niin ainakin yhteistä näkökulmaa yhteiskunnalliselle keskustelulle.
Sekä keskustelun että porukalla tapahtuvan päätöksenteon haasteet ovat suuret, jopa mittaamattomat ja keskinkertaisilla menetelmillä jopa ylittämättömät, miksi? Siksi, että ihmiset ja heidän edustamansa yhteenliittymät ovat niin erilaisia ja siksi näkevät asiat eri näkökulmista. Ja eri näkökulmista katsottaessa asiat näyttävät erilaisilta. Ja kun me pöljät pidämme omia näkökulmiamme totuuksina, emmekä vain yhdestä ikkunasta katsottuna näkökulmana. Sehän kuuluu jo ilmaisutavasta; nythän on niin, että..., kuten kaikki tietävät..., onhan se nyt selvää, että..., ei kai kukaan kuvittele, että... .
Niin kaun kuin pohdinnat tapahtuvat siitä näkökulmasta käsin, että oma tapa nähdä on oikea ja jopa se lopullinen totuus, muita näkökulmia pidetaan väärinä, tyhminä, keskeneräisinä, vinksahtaneita, ja senpä takia näitä harhautuneita pitää yrittää saada näkemään hölmöytensä, ja ajatellaan omana jalona tehtävänä ja pyhänä velvollisuutena olevan "näiden harhapolkuja haparoivien lähimmäisten johdattaminen oikean näkemyksen alttarin ääreen - onhan minulle suotu ainoan oikean näkemyksen ja totuuden omistamisen vastuullinen, jopa paavillinen armolahja - ja sen siunauksen pirskominen tyhmän rahvaan silmien avaamiseksi on oikeuteni jopa velvollisuuteni".
Katsotaanpa muutamia kuvitteellisia näkökulmia. Pääministeri: "onhan minulla kirkkaitakin ajatuksia siitä, mitä tässä maassa pitäisi tehdä, mutta sen keksiminen ei olekaan suurin haasteeni, vaan se, miten saan rakennettua ensin näiden S-kumppaneiden kanssa yhteisen vision halutusta Suomesta, sellaisen, että nämä veikot saavat myös omat viiteryhmänsä sen vision taakse. Heidän kun pahus vieköön pitää hyvän tulevaisuuskuvan ohessa saada myös työskentelynsä näyttämään riittävän oma-puolue -keskeiseltä - niin kuin itse asiassa minunkin, enhän minä muuten olisi siitä maakuntamallista niin härkäpäisesti kiinni pitänyt - ei se nyt niin nerokas sentään ole, no eipä siinä mitään - pojat hyväksyivät sen jopa ihmeen helposti, taisivat pitää minua vähän isukkinaan, no, hyvä niin.
Jos ja kun se yhteinen visio saadaan aikaan, edessä on vielä suurempana haasteena saada sovittua tie sinne, marssijärjestys, keinot, prosessi, niin minulla on tapana sanoa. Siinä se oman puolueen imagon kiillotustarve hankaluudeksi ja kokonaisuuden kannalta parhaiden ratkaisujen aikaansaamisen esteeksi vasta nouseekin. Jokaisen pitää saada niitä osa-kilpailuvoittoja, vaikka tämän ei pitäisi olla mitää puolueiden keskinäistä kisaa, vaan yhteisen isänmaan kuntoon rakentamista. Onneksi itselläni ei ole juurikaan oman profiilin korostamisen tai kirkastamisen tarvetta, muuta kuin saada arvostus yhteispelin osaavana johtajana saadakseni aikaan hyvät kokonaistulokset."
Oppositiolla on kokoajan edessään kaksi päävaihtoehtoa, valintaa, näkökulmaa ja painotusta, rakentaako oman ryhmittymän profiilia räksyttämällä hallituksen tekojen surkeutta vai tukemalla valtiomiesmäisesti hallituksen päälinjaa yhteiseksi hyväksi ja tuomalla rakentavia lisäideoita toteutustapojen suhteen ennenkaikkea hyvien pyrkimysten läpisaamiseksi myös opposition edustamissa voimakeskuksissa. Miettikää itse, minkä valinnan kukin ryhmittymä on tehnyt, minusta näyttää muuten selvältä mutta Antti Rinne ei taida oikein osaavan päättää, kumpi valinta olisi viisaampi puolueen ja toisaalta oman tulevaisuuden kannalta - "kumpikohan minä olisin tänään?".
Ay-liikkeellä on aika lailla sama dilemma. Onhan ko. järjestöjen alkuperäinen perustarkoitus edunvalvonta, siis oman viiteryhmän etujen ajaminen. Sen yksisilmäinen toteuttaminen ei kuitenkaan tässä maan tilanteessa ole itsestään selvä - kun se "taistolainen" pelkkä punaisen kiilto silmissä johtaa yhteisvastuusta raukkamaisesti vetäytyneiden änkyröiden, hylkiöiden kastiin. "Mutta ei siinä mitään, näin käy taiston tiellä, eturintamassa kaatumisia tulee eniten, kyllä uhrimieli vielä palkitaan, antaa tulla lunta tupaan! Emme ole opportunisteja emmekö revisionisteja, emme anna kapitalistille tuumaakaan periksi - perustelemme valintamme ulospäin tietenkin aivan eri tavalla, paljon kauniimmin. Me puolustamme jäsentemme ja vain jäsentemme etuja tässä ja nyt, herrojen tehtävänä on ajatella työttömiä ja muita heikkoon jamaan joutuneita ja joutuvia, ei ole meidän ongelmamme jos ja kun työpaikat vähenee entisestään jäsentemme edunvalvontamme seurauksena, mehän vain 'teemme niin kuin miehen pitää tehdä'."
Maltillisempi osapuoli taas katsoo velvollisuudekseen ajatella myös kokonaisuutta logiikalla: "kun olemme koko kansakunnan pitkän aikavälin etua ajavassa yhteisrintamassa rakentamassa yhteistä hyvää, se tuo meillekin jatkossa työtä, parempia ansiomahdollisuuksia, vakaampaa ja turvallisempaa elämää ja luottamusta tulevaisuuteen. Vaikka yhteistä onnistumista sabotoivat kumousainekset haukkuvat meitä myötäilijöiksi ja herrojen kätyreiksi, luokkapettureiksi ja vaikka miksi, suurempi merkitys on sillä, että voimme katsoa peilistä silmiin selkärankaista yhteisen kansakunnan eteen ponnistelevaa, myös tilapäisesti itsekkäistä eduista tinkimään pystyvää, talvisodan hengessä taistelevaa yhteisrintaman korpisoturia."
Entäpä media, kolmas valtiomahti: "no onhan tämä kansakunnan tila haaste meillekin, suuri haaste onkin. Pitäisi saada aikaan yhteinen hyväksyntä ja käsitys, missä oikein ollaan, minne ollaan menossa ja minne pitäisi suunnata. Vain kun siitä ei näytä kellään oikein olevan käsitystä. OK, yritetään antaa osapuolille tilaa tuoda näkökulmansa kuuluviin. Mutta pitäisikö meidän pystyä enempään? Pitäisikö auttaa yhteisen suunnan ja pyrkimyksen löytymisessä, pitäisikö yrittää saada aikaan yhteisymmärrystä jopa synergiaa - mutta kenen päämäärät ovat niitä oikeita?
Kyllä kai pitäisi osata luoda sellaista vuorovaikutusta ja tahtotilaa, joka veisi valtakunnan kokonaisedun suuntaan pitkällä aikavälillä, se kai se meidän vastuumme ja ihannepyrkimys tässä kohtaa olisi, mutta miten? Se on se suuri kysymys, kun me emme ole siihen harjaantuneet, ei meillä yleensä ole tällaista haastetta ja painetta, olemme vain tottuneet rakentamaan erilaisia foorumeita, jossa osapuolet saavat sitten tuoda omia näkemyksiään esiin - no sättimiseksihän se usein menee, emme useinkaan kovin hyvin onnistu mitään rakentavaa saamaan aikaiseksi - no näkeepähän kansa johtajiensa todelliset keskustelu- vai sanottaisko jaarittelu- ja toistensa solvaamiskyvyt.
Eipä meiltä ole tähän mennessä kukaan muuta ole oikein vaatinutkaan mutta nyt jotenkin tuntuu, jotta pitäisi pystyä parempaan - mutta miten, mistä löytyisi meille se uusi viisasten kivi - menettelytapa ohjata sekavia erisuuntaisia pyrkimyksiä ja sekalaista näkemysvyyhtiä edes jonkinasteiseen selkiytymiseen ja yhteisten tavoitteiden sekä toimintatapojen löytymiseen, mutta miten, siinä se kysymys on, miten, miten, miten."