Quantcast
Channel: Uusimmat puheenvuorot
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14367

Hommat ryssitään Suomessa usein jo lapsuudessa = Poliisin täystyöllisyys

$
0
0

Kun kansalainen on uhkaava, hädässä tai sosiaalisen tuen puutteessa ilmoitetaan kyseisestä kansalaisesta asianomaiselle viranomaistoimijalle joko poliisille tai sosiaaliviranomaisille riippuen paljon myös asian kiireellisyydestä. Toki ambulanssi tilataan paikalla terveydellisten vaivojen johdosta, mutta tässä kirjoituksessa en nyt käsittele terveydenhuoltoa saati pelastustoimintaa.

Perättömät ilmiannot ja laiskat sossutädit

On outoa, että yksittäinen kansalainen voi antaa myös täysin perättömiä ilmiantoja vailla suurta pelkoa minkäälaisista rangaistuksista. Oletuksellisen tiedon hallitessa viranomaistoimintaa voidaan tehdä aivan hirveitä tilannekartoitusvirheitä ja näin tuhlataan paljon esimerkiksi poliisin jo muutenkin niukkoja resursseja. Sosiaaliviranomaistahon huono asioihin perehtymisen taso ja aidon auttamishalun puuttuminen voi pilata joskus asiakassuhteen niin huonoksi, ettei luottamusta sosiaaliviranomaisiin voi uudelleensyntyä vuosikymmentenkään aikana.

Varhainen puuttuminen konkretiaksi

Paljon on yhteiskunnassamme pielessä jos varhaisen puuttumisen mallia ei aleta suosia yleisesti. Varhainen puuttuminen tarkoittaa sitä että jo äidin raskausajan sosiaalisen elämän tasoon kiinnitetään riittävästi huomiota.

Äitiä ja perhettä riittävästi tukemalla etenkin ensimmäisen lapsen kohdalla voidaan välttää nähdäkseni tehokkaasti lapsen elämässä huonon kehityskulun alku. Keinot eivät ole silloin sellaiset että kaksi sosiaalityöntekijää käy määräajoin kyttäämässä perhettä ja kirjaamassa ylös mahdollisia huostaanoton perusteita.

Ennemmin jokaiselta sosiaalityöntekijältä pitäisi edellyttää mahdollisimman luonnonmukaista ajattelua. Tietenkin pitää kiinnittää erityinen huomio juuri lapsen ja hänen vanhempiensa vuorovaikutussuhteeseen, koska sehän on ravinnonhankintakyvyn jälkeen toinen merkittävin perhettä koskettava asia.

Nuorta perhettä voidaan erityvässä yhteiskunnassamme erityisperustein auttaa lapsen kotihoitopalvelulla muutama tunti viikossa, mikä ehkä tuntuu lyhyeltä ajalta mutta silti se voi olla perheelle äärimmäisen arvokas hetki. Perheen vanhemmat voivat sillä hetkellä unohtaa hetkeksi lapsen valvontavastuun ja tehdä niitä asioita kodissa, joita ei ole oikein jaksanut tehdä vauvan tai leikki-ikäisen lapsen läsnäollessa.

Kaikilla perheillä ei tosiaan ole lastenhoitajia tarjolla tässä indivudialistisen helvetillisessä Suomessa. Ja varsinkin lastenhoitajan löytyminen on mahdotonta, jos olet leimattuna suvun mustaksi lampaaksi.

Huostaanotot minimoitava

Lastensuojelun prioriteetiksi on asetettava huostaanottojen minimointi kaikin järkikeinoin! Aina ei voi huostaanottotilanteita tietenkään välttää. Silloin huostaanotettua lasta on kuultava riittävän usein oman kotikuntansa sosiaalityöntekijän toimesta. Onhan se selvä riski, ettei sijoitettua lasta haluta kohdella tasavertaisesti biologisten lasten kanssa ja tiettyyn rajaan asti jopa luonnollista.

Lopuksi: poliisi taltuttaa ilmakiväärimiehen

Poliisille ilmoitetaan kivääriä heilutelleesta asemiehestä. Paikalla on suurehkon kaupungin alueella 10 minuutissa kolme poliisipartiota vaikka keskellä yötä. Sitten paikalle hälytetään poliisin erikoisryhmä joka on pääosin Hesasta ja se saapuu puolustusvoimien virka-avun antamana paikalle. Reilu tunti  ja puolikas on kulunut ja oletettavasti yksinäinen asemies päätetään ottaa kiinni. Poliisi avaa omakotitalon ovet murtamalla ja sisällä on yksinäinen juoppo keski-ikäinen mies sekä vanha ilmakivääri vailla kuteja. Poliisi varmistaa tilanteen ampumalla miestä etälamauttimella rintakehään. Lopulta sankaripoliisina ollut etälamauttajan käyttäjä saa sankaripoliisin arvon ja kutsun presidentin itsenäisyyspäivän juhlaan.

Kysymysten kysymys

Milloin alamme käyttää niukkoja resursseja järkevästi?

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 14367

Trending Articles