Quantcast
Channel: Uusimmat puheenvuorot
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14367

Kuristamalla saadaan vain kuolleita aikaiseksi

$
0
0

Voi että me ollaan kunnollista kansaa ja kaiken maailman herrojakin pelätään.

 

Minussa on pakko olla jotain vikaa. Ihan pakko. Ai miksikö? No siksi kun en usko siihen, että täytyy pelätä koko ajan kaikkea. En sitten millään, vaikka kuinka yritän. Aivan väkisin mieleeni nousee pelkoviitekehyksen ulkopuolelta asioita, puhuttiin sitten Suomen taloudesta, maahanmuutosta, itsemääräämisoikeudesta, seksuaalisuudesta, tai melkein mistä vain asiasta.

Ja tilanne on lähes yhtä paha, kun yritän löytää ongelmia kaikesta vastaantulevasta. Jostain kumman syystä päädyn löytämään mahdollisuuksia, vaikka ensin olisinkin hyvällä mallilla menossa kohti kunnollista ongelmassa vellomisen kokemusta. On se vaan järkyttävän vaikeaa. Nytkin joudun pidättelemään, etten keksi jotain positiivista sanottavaa tästäkin löydöksestä.

Talous on puhuttanut tässä viime päivinä taas vaihteeksi. Suomen talous. Ja se on vaikea aihe. Ei ole eksaktia tiedettä, eikä ole vain yhtä oikeaa vastausta. Tuskin kahdellakaan pärjätään. Itse en ole opiskellut riittävän pitkälle, että voisin alkaa väittelemään tieteellisellä tasolla tästäkään aihealueesta. Mutta olisin hyvin tyytyväinen, jos tilanne olisi niin hyvä, että syvällistä keskustelua eri teorioiden välillä tarvittaisiin.

Ei ole, ainakaan Suomessa.

Täällä kansan geneettiseen muistiin on painunut lähtemättömästi sodan jälkeinen jälleenrakennus ja kurjuuden ihannointi. Jos jokin on pielessä, kyllä se kurjistamalla parannetaan. On ihanaa kun voidaan osallistua talkoisiin, joilla tapetaan kaikki mahdollinen positiivinen kehitys. Tehdään lisää sääntöjä ja ehtoja, että voisimme jokapäiväisessä elämässämme saavuttaa turvallisuushakuisen kuristusnirvanan.

  • Rahaa puuttuu -> otetaan niiltä joilla on vähiten?

  • Suomalaiset ihmiset tarvitsevat apua -> ovat itse sotkeneet asiansa, sitten kun ovat kunnollisia niin kyllä se siitä?

  • Ulkomaiset ihmiset tarvitsevat apua -> ovat itse sotkeneet asiansa, eivätkä ole Suomalaisia, ei auteta?

  • Yritykset toimivat verotusmielessä etiikan rajoilla -> ei suututeta niitä, etteivät vie kaikkia työpaikkoja ja ja ja pois?

  • Ammattiliikkeet keräävät verotuloja jaettavaksi osinkoina eivätkä maksa veroja -> ei suututeta niitä, koska ... Ööö ovat ammattiliikkeitä?

  • Kokonaisvaarallisimmat päihteet; alkoholi ja tupakka ovat tietenkin ainoat lailliset päihteet koska niin se on aina ollut ja muutos on aina pahasta..?

  • Tähän voit keksiä oman -> ja miksi?

Kunnollisuus ja säästäväisyys ovat hienoja juttuja, mutta maailmantalous ei pyöri näiden arvojen päällä. Suomi on osallisena sellaisessa jutussa kuin maailmantalous, ei ole pelkästään Suomen markkinoita, joilla voisi olla omat sääntönsä, joissa ei huomioida ympäröivää maailmaa. Metsä- ja paperiteollisuus eivät ole enää se juttu, Nokian puhelimet kaatui paisuneeseen organisaatiorakenteeseen ja teknologiseen jälkeenjäämiseen. Eikä sääntelyn purkamiselta voida välttyä taksien, alkoholin, tai lääkkeiden kohdallakaan loputtomiin.

Maailma muuttuu ja Suomen on muututtava mukana. Suunnitelmien täytyy tähdätä kansalaisten hyvinvointiin pitkällä tähtäimellä. Vanhasta kiinnipitämällä ja kansaa kuristamalla menetämme kaiken sen hyvän mitä olemme saaneet aikaiseksi.

Etsitään mahdollisuuksia ja jätetään kurjistamispolitiikka taaksemme. Puretaan turha byrokratia ja annetaan ihmisten elää ihmisarvoista elämää.

Kuten alussa manasin, tästä ei tule yhtään mitään - taas päädyin positiiviseen lopetukseen

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 14367

Trending Articles


Myydään Sarfvik golfosake