On hyvä, että kansalaisaloite nostaa euron ongelmat keskusteluun. On valitettavaa, ettei Eurosta aikanaan järjestetty kansanäänestystä. Ruotsalaiset hylkäsivät aikanaan euro-jäsenyyden kansanäänestyksellä.
Jälkiviisaus on viisauden halvin muoto, mutta on silti pakko todeta, että nykyisenkaltaisen euron luominen ja Suomelta siihen liittyminen oli virhe. Eurojärjestelmän rakenteelliset ongelmat olivat kyllä tiedossa, mutta poliittiset perusteet ja kauniit toiveet ajoivat uhkakuvien yli.
Euro ei ole Suomen talouden ongelmia yksinään selittävä tekijä, mutta se osa ongelmien vyyhteä.
Euro ei nykyisellään toimi. Etenkin reunavaltiot, mukaan lukien Suomi, häviävät niille liian vahvassa valuutassa, kun taas Saksa euroalueen ytimessä hyötyy sille aliarvostetusta valuutasta. Euromaat ovat liian erilaisia olosuhteiltaan ja talouskehitykseltään. Isot maat lopulta määrittelevät yhteisvaluutan säännöt, ja valuuttakurssi määrittyy pitkälti isojen maiden tilanteiden mukaan.
Toki Eurossa on hyviäkin puolia, se esimerkiksi helpottaa kauppaa ja matkailua. Ongelmat ovat kuitenkin nykyisellään hyötyihin nähden suuria. Euron oli tarkoitus lujittaa unionia, mutta kriisin alettua se on aiheuttanut lähinnä riitaa ja jakanut EU-maita euromaihin ja ei-euromaihin, velallisiin ja velkojiin. Valuuttaunioni on vaikea saada toimimaan ilman syvälle menevää taloudellista unionia, mutta kysymys kuuluu, ovatko jäsenmaat siihen valmiita.
Euron ongelmat eivät koske vain yksittäisiä jäsenmaita, vaan koko Eurooppaa ja maailmaa, kun se osaltaan syventää ja pitkittää työttömyyttä ja taantumaa Euroopassa. Oman valuutan arvo määrittyisi markkinoilla kunkin kansantalouden tilanteen mukaan, mutta nyt EU-maat ovat kiinni yhdessä kurssissa, joka ei useinkaan vastaa monien jäsenmaiden tilannetta. Liian voimakas valuutta vaikeuttaa myös Suomen elpymistä. Devalvaation mahdollisuus on viety Suomelta pois. Rahapolitiikka on poistettu talouden työkalupakista.
Koska yhteisen rahan vastinparina ei ole yhteistä talouspolitiikkaa, on euron ympärille rakennettu sääntöviidakko. Yhteisvaluutan nimissä rajoitetaan järkevää suhdannepolitiikkaa ja toteutetaan supistavaa sekä työttömyyttä aiheuttavaa talouspolitiikkaa. Eurooppa tuntuu olevan joukkopsykoosin vallassa, kun se uskoo siihen, että leikkaamalla loputtomasti ja supistamalla julkista taloutta saadaan talousongelmat ratkaistua.
Tosiasia kuitenkin on, että himoleikkaaminen supistaa taloutta ja luo uutta leikkaustarvetta. Kun jokainen maa toisensa jälkeen pyrkii parantamaan hintakilpailukykyään leikkaamalla palkkoja ja julkista kulutusta ja sitä kautta myös tuontia, ne samalla leikkaavat muiden maiden vientimahdollisuuksia. Suurin osa euromaiden viennistä suuntautuu unionin alueelle. Syntyy kierre kohti pohjaa, jossa kaikki häviävät kierros kierrokselta, sillä toisen vienti on toisen tuontia ja sisäinen kauppatase on nollasummapeliä.
Euron korjaaminen on aloitettava välittömästi. Nykyisten hatusta vedettyjen talouskurisääntöjen mielekkyys on kyseenalaistettava, ja ryhdyttävä määrittelemään niitä uudelleen EU-tasolla talous- ja työllisyyspolitiikan liikkumavaran lisäämiseksi. Talouskurista on valitettavasti tullut este työttömyyden vähentämiselle ja sitä kautta se toimii itseään ja tavoitteitaan vastaan pahentaessa euromaiden työttömyyttä ja julkistalouksien ongelmia. Euroopan keskuspankin tärkeimmäksi tehtäväksi on nostettava työttömyyden vähentäminen ja jäsenmaille on annettava mahdollisuus lainata rajoitetusti suoraan keskuspankista niiden omistusosuuden suhteessa.
Nykyiset talouskuri-säännöt ohjaavat euromaita irvokkaasti Kreikan oikeiston ja sosiaalidemokraattien ennen kriisiä harrastamaan luovaan kirjanpitoon, jota tässäkin salissa on aiheellisesti arvosteltu. Keinotekoisen bruttovelkarajan sijaan pitäisi katsoa talouden aitoa kestävyyttä. Myös Suomessa on pahennettu todellista velkaantumista myymällä tuottavaa julkista omistusta. Nykyinen hallitus tuntuu olevan tässä hyvinvointivaltion ulkoistamisessa poikkeuksellisen innokas ja se suunnittelee mittavan julkisen julkisen omaisuuden siirtämistä yhtiöhin perustellen sitä ainakin osittain talouskurikriteereillä.
On hyvä, että Euroopan keskuspankki on ottanut aktiivisempaa roolia rahapolitiikassa. Rahapoliittinen elvytys on toki laskenut korkoja, mutta se ei kuitenkaan ole valitettavasti juuri säteillyt reaalitalouteen ja työllisyyteen asti kun markkinoilla on luottamuspulaa ja julkinen sektori ei talouskurikriteerien takia tee järkeviä ja kasvua luovia investointeja. Rahapoliittinen elvytys on vaarassa mennä finanssipeleihin ja omaisuusarvoihin ja synnyttää sitä kautta uutta finanssikuplaa. Parhaiten toimisi suoraan investointeihin ja pienituloisten ostovoimaan suunnattu elvytys.
Euro on sitonut siinä olevien maiden kohtaloita yhteen. Aloitteen käsittelyn aikana onkin mietittävä, että onko mielekästä järjestää eurokansanäänestystä vain Suomessa tai onko yhden maan euroero edes realistisesti ajateltuna todellinen mahdollisuus? Yksipuolinen euroero ilman valmista mekanismia olisi mille tahansa maalle valtava taloudellinen ja poliittinen riski.
Suomen hallituksen tulisi Euro-pöydissä ajaa sitä, että EMU:un luotaisiin mekanismi, jolla jäsenmailla on aito mahdollisuus erota rahaliitosta. Ei voi olla niin, että Euro on ikuinen pakkoavioliitto ja ikuinen valuutta, sillä harvat asiat tässä maailmassa ovat ikuisia. Aikoinaan Hansaliittokin hajosi, vaikka sitä ei ehkä ennalta osattu nähdä. Unionilla on myös oltava suunnitelma koko euron hallitulle purkamiselle. Sillä jos Euroa ei saada korjattua niin silloin sen hallittu purkaminen lienee viisainta.