Koneet tekevät yhä suuremman osan töistä. Se on hyvä. Olen joskus kaatanut ja karsinut puita metrisessä lumihangessa 20 asteen pakkasessa, talikoinut lantaa navetassa ja kaivanut lapiolla ojanpäitä auki pellolla. Vaikka aika kultaa muistot, on hyvä että ruumiillisen työn tarve on vähentynyt.
Työ jakautuu kovin epätasaisesti. Maailman ihmisistä kymmeniä prosentteja on työttömänä. Työttömyys on paljon suurempaa kuin viralliset tilastot näyttävät. Usein työn puute tarkoittaa myös toimeentulon puuttumista. Samaan aikaan jotkut nääntyvät työhön. On maita, joissa tehdään hikipajoissa 12-14 -tuntista työpäivää seitsemän päivää viikossa ja kuukausipalkka on muutamia kymmeniä dollareita. Se on globalisaation ydintä.
Suomessa asiat ovat maailman mitassa hyvin, mutta suunta on huono. Päättäjät eivät ole ymmärtäneet mitä kello on lyönyt. Suomessa todellinen työttömien määrä on n 500 000. Silti eläkeikää nostetaan, työaikaa pidennetään ja syyllistetään työtä vailla olevia. Oikein olisi panostaa työn jakamiseen ja ihmisen osallistumisen mahdollistamiseen.
Kaikkien pärjäämiseen ja perustarpeiden tyydyttämiseen panostaminen tarkoittaa näkökulman ja politiikan suunnan muuttamista. Ylikansallinen kaikki-kaikkia-vastaan –kilpailu ja kilpajuoksu kohti pohjaa pitää hylätä. On haettava tasapainoa ihmisten välille, siis oikeudenmukaisuutta. Tarvitaan myös tasapainoa ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille. Se merkitsee kasvun pakosta luopumista. On nähtävä, että ”kakun” kokoa tärkeämpää on sen sisältö ja jakaminen.
Pääomien siirtelyn vapauttaminen on merkinnyt taloudellisen riiston ulottamista kaikkialle. Muutama kymmenen ihmistä omistaa enemmän kuin 3 500 000 000 köyhintä.
Nykyinen talousmalli, joka toimii harvojen ehdoilla ja on levittäytynyt kaikkialle, on tulossa tiensä päähän monestakin syystä. Jatkuva talouskasvu, joka perustuu kasvavaan velkaan ja ehtyvien luonnonvarojen käyttöön on tuhoisa ja älyvapaa ajatus.
Nykyisen systeemikriisin oloissa voidaan ja pitää valmistautua suunnanmuutokseen. Suhtautuminen työhön ja toimeentuloon on keskeinen kysymys.
Työn jakamisessa hyvä tavoite on 30 tunnin työviikko. Tietenkään se ei sovi kaikille. Olen itse tehnyt yrittäjänä vuosien ajan 16-tuntista työpäivää olemattomalla palkalla, mutta ei siihen ole kukaan pakottanut.
Porrastettu perustulo voi sekä kaventaa tuloeroja, että vapauttaa ihmisiä toteuttamaan itseään. Systeemin on mahdollistettava työtä tai mielekästä tekemistä jokaiselle työkykyiselle.
Verotuksen on oltava oikeudenmukaista. Pienet – nyt esim. alle 1200 €/kk - tulot on vapautettava veroista. Veronkierto on pantava kuriin. Tärkeitä yhteiskunnallisia tarpeita voidaan verotuksen lisäksi rahoittaa keskuspankkirahoituksella.
Kaikki tämä on mahdollista, kun Suomella on oma raha, keskuspankki ja lainsäädäntö. Suuryritysten, -sijoittajien ja –pankkien ohjaama Euroopan unioni on tässäkin ongelma, ei ratkaisu.