Viikonloppuna vietettiin humaltuneiden ylioppilaiden, työntkijöiden ja halvan kuohuviinin juhlaa, Vappua. Tuona juhlapäivänä ay-liike juhli työntekijöiden puolesta ja Manta lakitettiin ylioppilaiden kunniaksi. Hyväosaiset juhlivat, mutta ketkä jäivät unholaan? Huono-osaiset.
Nimittäin työttömät. Heitä ei tänä juhlana muistanut kukaan. Ay-liike jälleen suuressa oikeudenmukaisuudessaan kertoi ilosanomaansa taistelusta yrityksiä vastaan ja ay-aktiivit hurrasivat. Eikä se ole mikään ihme tai odottamaton asia. Kuitenkin jälleen ollaan unohdettu se, että Suomessa on suuri ja nopeasti kasvava joukko ihmisiä, keillä ei ole hitustakaan tulevaisuudenuskoa.
Suomalaiset haluavat pitää huolen siitä, että he pystyvät elämään palkallaan, minkä saavat – tämä on sinällään ymmärrettävää enkä sitä voi kyseenalaistaa. On täysin normaalia, että ihmiset haluavat suojella omia etujaan. Samalla kannattaa miettiä sitä, mitkä ovat edut työttömällä, velallisella yksityisyrittäjällä tai kodittomalla. Maailmassa, kuten Suomessakin, on valtavasti köyhiä ihmisiä ja heidän puolestaan ei kukaan ole valmis toimimaan. Tai itseasiassa on. Nykyinen hallitus!
Nykyisessä hallitusohjelmassa on merkintä paikallisesta sopimisesta, joka on ainoa keino, millä 90–luvun lamassa työttömiksi jääneiden jälkipolvet pystyvät nostamaan omaa sosio-ekonomista asemaansa. Nyky-yhteiskunnassa kenelläkään huono-osaisella ei ole minkäänlaisia taloudellisia kannustimia kasvattaa omaa hyvinvointiaan, koska yhteiskunta on valmis ottamaan siitä leijonanosan mm. yritystukia, julkisen sektorin hallintoa ja ansiosidonnaista työttömyyskorvausta varten.
Siitä, että laman kouriin jääneiden jälkipolvet eivät ole päässeet omasta valitettavasta kierteestään pois, ei ole missään määrin heidän vikansa! Heillä ei ole tulevaisuudenuskoa, koska yhteiskunta totaalisen ylisuurella verotuksella ja työmarkkinoiden jäykkyydellä kitkee kaiken yksilöllisen toimeliaisuuden pois. Ainoa keino auttaa tätä kasvavaa ryhmää on viedä paikallinen sopiminen lakiin ja lopettaa taatailu kilpailukykysopimuksesta – sillä ei ole mitään tekemistä kilpailukyvyn kanssa. Yksilölle ei voi jättää vastuuta itsestään, jos yhteiskunta riistää häneltä mahdollisuudet menestyä.
Työttömyys on loppupeleissä hyvin yksinkertainen ilmiö ja se, että jotkut ay-jyrät eivät sitä ymmärrä, on hälyyttävää. Työttömälle oli varmasti erittäin rohkaisevaa ja mieltä ylentävää viesti, minkä PAM lähetti julkaistessaan yllä olevan kuvan Facebook-sivullaan. Moni työtön olisi ilomielin töissä, jos Suomessa mikroyrityksissä, jotka tällä hetkellä työllistävät nopeimmalla vauhdilla ihmisiä, olisi mahdollisuuksia palkata ihmisiä yhä enemmän. Mahdollisuuksia on, jos valtio tajuaa oman roolinsa työmarkkinoilla ja ottaa työmarkkinajärjestöiltä sen vallan pois, millä ne tulevat laittamaan Suomen polvilleen hyvinkin pian, jos asialle ei tehdä mitään.
Lopuksi yksi asia, mitä oikeastaan hyvin moni päättäjä ei ole joko sisäistänyt tai halunnut sisäistää: eduskunnalla on Suomessa lainsäädäntövalta. Terveessä demokratiassa kansanedustuslaitos ei kumartele kansalaisjärjestöjä – kuuntelee toki, mutta ei kumartele. Ay-liikkeen tulee ymmärtää roolinsa työntekijöiden etuja puolustavana järjestönä, ei sosio-ekonomisten muurien vahvistajana keskitetyn sopimisen kautta. Työmarkkinaosapuolille on tulevaisuudessakin tilausta mm. työsopimusneuvojina, yhteiskunnan tukiverkon osasina ja kansalaisjärjestöinä, mutta ei totalitaristisen Venäjän kaltaisena uhittelijana. 90–luvun lamassa olemme menettäneet jo enimmillään kolme sukupolvea – onko meillä varaa useampiin?