Suomen talouden odotetaan useimpien arvioiden mukaan kasvavan tänä vuonna viennin vetämänä vajaan prosentin, ja myöhemmin vauhdin uskotaan hieman nopeutuvan. Suhteellisen aktiivinen rakennustoiminta on hillinnyt jonkin verran työttömyyslukujen rumenemista. Hallitus ja sen valtiovarainministeri eivät kuitenkaan voi jäädä kädet ristissä odottamaan tulevaa kasvua. Pikemmin on kiire miettiä, mitä tarvitaan ennusteista poiketen edelleen jatkuvan alamäen pysäyttämiseksi ja positiivisen käänteen aikaansaamiseksi.
Odotusten ja todellisuuden ristiriita
Tullin ennakkotilaston mukaan Suomen vienti jäi maaliskuussa kymmenen prosenttia vuodentakaista alhaisemmaksi, ja myös teollisuuden tilaukset ovat vähentyneet. Toimintaympäristö ei oikeuta odottamaan vientinäkymien paranemista. Kiina ei voi enää jatkaa pitkään velkavetoista kasvuaan, ja korjausliikkeet vaikuttavat voimakkaasti niin investointituotteiden kysyntään kuin raaka-ainehintoihinkin. USA:n presidentinvaalit voivat ajaa maailman kohti protektionismia, joka olisi tuhoisa Suomen kaltaiselle vientivetoiselle taloudelle. Markkinatoimijat valmistautuvat tähän mahdollisuuteen jo nyt. Siksi on realistista olettaa Suomen viennin yltävän tänä vuonna ennakoidun kasvun sijasta enintään viimevuotiselle tasolle. Mahdolliset työaikapidennykset ja odotettavissa olevat maltilliset palkkaratkaisut eivät nykyoloissa enää läheskään riitä korjaamaan tilannetta.
Myös rakentamisen näkymiin kannattaa suhtautua varovaisesti. Alan viimeaikainen piristyminen ei ole johtunut kysynnän kasvusta, vaan siitä että eläkeyhtiöiden ja muiden suurten institutionaalisten sijoittajien on ollut pakko sijoittaa rahansa johonkin. Kun osakemarkkinoilla ei ole nousuvaraa ja korot ovat nollassa, on tuntunut järkevältä ottaa halpaa lainarahaa ja hyödyntää vapaana olevaa kapasiteettia. Tämän ohella julkinen sektori on suunnannut elvytysrahojaan infrastruktuurirakentamiseen. Uusille tiloille toivotaan syntyvän käyttöä paranevien suhdanteiden myötä projektien valmistuessa. Rakennusalan pudotus voi kuitenkin olla syvä jos nousua ei tule, tilat jäävät tyhjiksi ja julkisen vallan elvytysvarat ehtyvät samaan aikaan.
Pelin paikka puheenjohtajalle ja ministerille
Suomi on siis tiukassa paikassa, eivätkä tilannetta korjaa Talvivaaraan suunnatut satojen miljoonien hukkainvestoinnit tai Soten varjolla aloitettu kahdeksantoista uuden maakuntahallinnon pystyttäminen. Olisiko tässä tilanteessa Kokoomuksen puheenjohtajalla ja valtiovarainministerillä profiilin noston paikka? Alexander Stubb voisi yrittää herättää suomalaiset – omaa puoluetta ja hallituskumppaneita myöten – todelliseen taistoon Suomen nykyisen taloudellisen alamäen pysäyttämiseksi ja kestävälle kehitysuralle pääsemiseksi. Hän voisi valtiovarainministerin ominaisuudessa vaatia selvää ambitiotason nostoa niin kilpailukyvyn vahvistamisessa, julkistalouden velkaantumisen pysäyttämisessä kuin talouden ja yhteiskunnan rakenteiden uudistamisessakin.
Varovaisempiin linjauksiin tottuneet pitävät todennäköisesti tällaista profiilinnostoa poliittisena itsemurhana. Toisaalta ilman reipasta repäisyä Alexander Stubb todennäköisesti menettää puheenjohtajuuden joka tapauksessa kilpailijalleen. Nyt Stubbilla on viimeinen hetki näyttää, ettei hän ole vain kiva kaveri, vaan että häneltä löytyy tarvittaessa riittävästi ytyä myös ison puolueen johtamiseen.