Euroopan unioni on jäsenvaltioiden muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Osa niistä kuuluu Euroopan talous- ja rahaliittoon (EMU) ja niillä on käytössä yhteisenä valuuttana euro. Euroopan unionin juuret juontavat toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin osansa oli jälleenrakennukseen ja energiapulaan ja muihin liittyvillä asioilla kuin myös tavoitteella ”Euroopan yhdysvalloista” ja sotien ehkäisemisestä jatkossa, josta juurtaa ajatus rauhan liitosta. Nyt talouskriisin ja enemmin esille tulleiden rakenteellisten ongelmien myötä EU ja europrojekti on entistä enemmän tienhaarassa jossa toinen vaihtoehto on askel taaksepäin lähemmäs hajoamista ja toinen lähemmäs kohti liittovaltiota.
Natsien hävittyä toisen maailmansodan Eurooppa oli raunioina. Oli pulaa energiasta, sekä valtaisa tarve jälleenrakennukseen. Vuonna 1946 Winston Churchill esitti keinona vastaavien sotien ehkäisemiksi Euroopan Yhdysvaltoja. Rauhaa haluavassa yhdentymissuunnitelmassa oli mukana muitakin henkilöitä. Tavoitteena olisi yhteinen etu rakenteiden pohjana, jotka johtaisivat tasavertaisuus ja rauha, sekä oikeusvaltioiden toteutuminen. Eli joidenkin tahojen ajatuksissa tai suunnitelmissa oli alkujaan jo kehitys kohti liittovaltiota. Käytännössä tämä ei tietenkään ollut mahdollista maiden välillä, jotka juuri olivat olleet sodassa keskenään.
Yhteinen etu löytyi hiilestä ja teräksestä. Saksalla riitti hiiltä ja Ranskalla rautaa. Vuonna 1950 perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö ECSC, johon kuuluivat Ranska, Länsi-Saksa, Belgia, Alankomaat, Italia ja Luxemburg. Puolustusyhteistyösopimus allekirjoitettiin 1952, ja suunnitelmia oli myös sisämarkkinoita eli ihmisten, tavaroiden ja pääomien vapaasta liikkumisesta kuin myös yhteistä ulkopolitiikkaa. Jotkut suunnittelivat jo yhteisiä vaaleja ja senaattia. Näistä ei kuitenkaan päästy sopimukseen. Puolustusyhteistyö laajeni Länsi-Euroopan unioniksi 1956, johon tuli alkuperäisten ECSC valtioiden lisäksi mukaan myös Iso-Britannia. Taustalla neuvoteltiin ja työskenneltiin koko ajan syvemmän yhteistyön saavuttamiseksi. Vuonna 1957 päästiin sopimukseen Euroopan talousyhteisön eli EEC:n ja atomienergiayhteisön perustamiseksi Rooman sopimuksen myötä. Asioita yhdistettiin lisää 60-luvulla ja 1967 syntyi Euroopan yhteisö (European Communities) ja vuotta myöhemmin tullimaksut poistuivat kuuden jäsenvaltion väliltä ja yhteistyötä lisättiin myös muilla alueilla.
Vuonna 1973 tapahtui laajentuminen kuudesta valtiosta yhdeksään ja lisättiin yhteistä ympäristö- ja sosiaalipolitiikkaa. Paria vuotta myöhemmin perustettiin Euroopan aluekehitysrahasto. Ensimmäiset Euroopan parlamentin vaalit pidettiin 1979. Laajenemista tapahtui 1980-luvulla ja komissioin puheenjohtajan J. Delorsin johdolla julkaistiin valkoinen kirja 1985. Se oli aikataulu yhteismarkkinoiden toimeen saattamiselle. Seuraavalla vuosikymmenellä neuvoteltiin Euroopan unionin perustamisesta, ja siitä sovittiin Maastrichtin sopimuksessa 1991, ja se astui voimaan 1993. Me liityimme unioniin vuonna 1995, kuten tekivät myös Ruotsi ja Itävalta. Euroalueen 12 valtiota otti euron käyttöön ei käteistoiminnoissa 1999. Käteisen osalta, kolikoiden sekä seteleiden muodossa se otettiin käyttöön vuonna 2002. Laajentumista on tapahtunut vahvasti 2000-luvulla, ja nykyään unioniin kuuluu 28 valtiota ja euro on käytössä 19 valtiossa. Vuonna 2005 Alankomaat ja Ranska hylkäsivät kansanäänestyksissä Euroopan unionin perustuslakisopimuksen. Se olisi lakkauttanut jäsenmaiden välillä vallitsevat kansainväliset valtiosopimukset ja korvannut ne liittovaltion kaltaisella perustuslailla ilman, että unionista olisi kuitenkaan tullut täydellistä liittovaltiota. Osa uudistuksista saatiin läpi Lissabonin sopimuksessa 2009.
Tuota kehitystä katsoessa läpi historian ei voi olla huomaamatta miten projekti on edennyt askel askeleelta kohti syvempää integraatiota ja yhteistyötä. Osalle tämä on ollut aivan selkeä tavoite ja tahtotila, mutta käytännön olosuhteiden ja mielipiteiden pakosta sitä on toteutettu vaiheittain ja askel kerrallaan. Eräs Euroopan yhdentymisen vahvoista miehistä Jean Monnet onkin todennut seuraavaa “Europe’s nations should be guided towards the superstate without their people understanding what is happening. This can be accomplished by successive steps, each disguised as having an economic purpose, but which will eventually and irreversibly lead to federation.” Hän työskentelikin alun perin salaisessa projektissa, jonka tavoitteena oli yhdistää hiilen ja teräksen tuotantoresurssit Euroopassa. Tämä kehitys johtikin hiili- ja teräsyhteisön perustamiseen. Monnet on myös ehdottanut Eurooppalaisen armeijan perustamista ja lisäksi hän suunnitteli eurooppalaista federaatiota, sekä miten vältettäisiin kansallisvaltioiden suvereniteettien läsnäolo. Eli tietyt henkilöt ja tahot ovat aivan avoimesti kertoneet, että he ovat ajamassa Eurooppaa kohti liittovaltiota. Joskin Monnetin omaa kommenttia lainaten se tulisi vaiheittain ja salaa. Toinen merkittävä lainaus häneltä on “People only accept change in necessity and see necessity only in crisis.” Tämä on osittain hieman ristiriitainen Euroopan yhdentymisen suhteen, sillä suurinta vastustus Euroopan unionia ja euroa kohtaan on ollut ensin 80-luvun talouslaman aikaan ja jälleen nyt finanssikriisin puhjettua.
Kreikan tilanteen yhteydessä oli puhetta Kreikan erosta eurosta. Toisaalta on julistettu euron olevan peruuttamaton. Nyt kesällä Iso-Britannia äänestää sen jatkosta Euroopan unionissa. Toisaalta tämä on nähty keinona kiristää parempia ehtoja unionilta, mutta toisaalta puhutaan suuresta riskistä koko unionin tulevaisuuden suhteen. Tosin vaikka äänestyksessä kyllä puoli voittaisi, se ei poista rakenteellisia ongelmia nykyisessä euroalueessa. Valtioiden ollessa yhteisessä valuutassa, mutta erilaisessa suhdanne ja taloustilanteessa, sekä erilaisia talouden rakenteen osalta, on yhteinen valuutta aina väärän ”arvoinen” jollekin jäsenvaltiolle, etenkin kun yhteistä fiskaalipolitiikkaa ei ole. Toinen merkittävä ongelma on miten jokaisella maalla on erilainen korkotaso lainoillaan ja miten jokaisen tulisi vastata niistä itse. Kreikan kohdalla jo on nähty miten se ei välttämättä toimi. Toimiakseen järjestelmään tulisi luoda yhteinen velka, jolloin eurosta tulisi todellinen merkittävä valuutta johon olisi mahdollista sijoittaa suuriakin summia. Tällä hetkellä vain dollari mahdollistaa ”parkkipaikan” todella suurelle pääomalle. Kuitenkin eurobondit eivät nauti suosiota, koska ”pohjoisissa ja eteläisissä” maissa vallitsee erilainen näkemys talouden hoidosta ja luottamuspula toisiin tietyissä asioissa. Sama ongelma erilaisista näkemyksistä vallitsee myös eräissä muissakin asioissa. Tämä paljastaa sen, miten meillä on vielä monessa asiassa erilaisia näkemyksiä eri kielien ja kulttuurien lisäksi, että olisimme samankaltainen liittovaltio kuin esimerkiksi Yhdysvallat on.
Suomen kohdalla tämä näkyy myös siinä, että toisissa asioissa olemme EU:n ”mallioppilas”, tai ainakin olemme olleet, mutta toisissa asioissa vaadimme siirtymäaikoja ja poikkeuksia sekä lykkäämme välttämättömien toimien toteuttamista ja muutosten tekemistä. Näistä olemme saaneet monia huomautuksia, kehotuksia ja tuomioitakin. Eli voisi jopa kysyä täytämmekö itsekään oikeasti uusilta jäsenmailta vaadittavat Kööpenhaminan kriteerit niiden kaikilta osilta? Ja aiommeko jatkossa muuttaa toimintamalleja ja rakenteitamme niin, että pärjäämme yhteisvaluutta eurossa? Vai odotammeko Britannian ja muiden ratkaisuja mennen ajopuuna muiden mukana katsoen mitä tulee, ja odottaen mitä on tehtävä. Meillä on omia talousongelmia tällä hetkellä, mutta meillä ei juuri ole käyty keskustelua Euroopan unionin tulevaisuudesta, ja mitä se merkitsee meille ja mitä me itse haluamme. Mielestäni tämä keskustelu olisi parempi käydä etukäteen, kuin jälkikäteen. Nyt jo merkittävä osa meidän lainsäädännöstämme tulee Euroopasta, joten tietyiltä osin keskustelu on jo myöhässä.
Tässä taloustilanteessa moni asia on epävarma tulevaisuuden suhteen, samoin ovat näkymät Euroopan osalta. Toisissa asioissa näkymät ovat selkeät, kuten väestön ikärakenteessa, globalisaatiossa euron rakenteellisissa ongelmissa. Samoin on näkyvissä selkä tulevaisuus sen suhteen, että joudumme tekemään valinnan integraation syventämisen tai askeleen taaksepäin välillä. Todennäköisimmin seuraavat askeleet integraation tiellä tulevat olemaan askel kohti fiskaaliunionia sekä yhteiset velat, ovat ne sitten eurobondeja tai jotain muuta. Ellei sitten kesällä tai seuraavan Kreikan tukipaketin neuvottelujen myötä tilanne muutu totaalisesti. Kysymys on vain, että mikä on meidän linjamme ja tahtotilamme kummassakin vaihtoehdossa?