Pakolaiskeskustelu on jo muuttunut maahanmuuttokeskusteluksi. Enää ei puhuta pakolaisista, jotka tulevat Eurooppaan vaan maahanmuuttajista. Tämä muuttunut näkemys tekee pieneltä osaltaan historiaa ja vaikuttaa siihen, miten historiaan vaikuttavia päätöksiä tehdään. Maahanmuuttajat on helpompi torjua kuin pakolaiset. Näin on jo käynytkin. Kun nuori eduskuntaan pyrkinyt ehdokas Wille Rydman vuoden 2011 vaalaissa lanseerasi vaalilauseensa 'Niskalenkki maahanmuutosta', se tuntui varsin uskaliaalta mielipiteeltä silloisessa ilmapiirissä. Nykyisin se on arkipäivää. Täytyy ihailla nykyisen kansanedustajan oivaltavaa ennakointikykyä.
Vaikka tänä vuonna pakolaisia ja maahanmuuttajia on rantautunut ennätysmäärin Välimeren pohjoisrannalle, Suomeen asti heidän tulonsa ei ole ollut yhtä massiivista kuin edellisen vuoden syksyllä. Tässä meidät on pelastanut 'rajat kiinni' -mentaliteetti, ei tosin Suomessa vaan lempeissä pakolaismyönteisissä maissa Tanskassa ja Ruotsissa. Sekä tietysti presidentti Sauli Niinistön neuvottelut Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa ovat rauhoittanut itärajan tilanteen.
Sieltä, mistä maahanmuuttajat saapuvat tällä hetkellä Eurooppaan, on aina tullut väkeä tänne. Nykyiset eurooppalaiset kansat ovat saapuneet tänne samaa reittiä ja kohdanneet täällä jo olleet vielä alkuperäisemmät asukkaat, ns. neanderdahlin ihmiset. Tutkimusten mukaan meissä on muutama prosentti samaa geneettistä perimää, joka on yhdistettävissä neanderthalilaisiin. Neanderthalilaisten oletetaan olleen erittäin sosiaalisia. Onkohan tätä perimää siirtynyt hivenen nykyeurooppalaisiinkin.
Sittemmin eurooppalaisia on muuttanut muihin maanosiin, etenkin Etelä- ja Pohjois-Amerikoihin.Siellä he ovat syrjäyttäneet pari miljoonaisen alkuperäisväestön. Näin käy, kun kehittyneemmän kulttuurin kansa tulee vähemmän kehittyneen kulttuurin alueelle.
Usein Suomessa puolustellaan maahanmuuttoa sanomalla, että täältäkin on muutettu paljon vieraisiin maihin. Se on kyllä totta, mutta etenkin kaikki ne, joilla on sukulaisia, vaikkapa kaukaisiakin, vierailla mailla, tietävät, että muuttajat menivät tekemään kovaa työtä määräänpäässään. Lisäksi heillä tuli olla huomattava summa rahaa mukanaan maahan saapuessaan pärjätäkseen alussa. Tilanne oli eurooppalaisille maahanmuuttajille varsin erilainen kuin nyt Suomeen saapuville. Myös afrikkalaiset, jotka matkustivat laivoilla Amerikkaan, hankkivat elatuksensa työtä tekemällä. Heidän työsuhteissaan oli tosin huonot irtisanoutumisehdot.
Maahanmuuttoon on esitetty moninaisia syitä. Varmin lähtökohta maastamuutolle on aina väestön liiallinen määrä siinä ympäristössä, josta lähdetään. Kullakin alueella on monista tekijöistä riippuva kantokyky tietylle ihmismäärälle. Tätä kantokykyä on keinotekoisesti kasvatettu monilla insinöörien ja kemistien tekemillä keksinnöillä. Esimerkkinä voidaan mainita jo 1930-luvulla Saksassa alkanut keinolannotteiden käyttö maanviljelyksessä. Tämä on mahdollistanut samalla työpanoksella elättää suurempi määrä ihmisä. Tätä samaa ruoan lisäämistä ovat tukeneet myös kehitetyt koneet, kasvinsuojeluaineet ja niin edelleen. Samaan aikaan lääketieteessä on saatu aikaiseksi monilla aloilla valtavaa kehitystä useiden aiemmin tuhoisien tautien vähentämiseksi. Monia uusia rokotuksia on otettu käyttöön ja merkittävä osuus elinolosuhteiden paranemissa on antibiooteilla.
Nämä kaikki länsimaisen tieteen saavutukset ovat ympäri maailman mahdollistaneet exponentiaalisen väestönkasvun, jota ei vielä 1960-luvulla edes pidetty mahdollisena. Vuonna 1900 väestömäärä oli 1,6 miljardia ja tänään jo reilusti yli 7 miljardia. YK:n ennusteet väestömäärän kasvusta tulevina vuosikymmeninä ovat edelleen hurjia. Suurin osa väestön kasvusta tapahtuu köyhissä maissa. Näin ollen vaikka kehittyneillä mailla on ollut paljon merkittäviä ohjelmia parantaa maapallon väestön elinolosuhteita, autettavia on aina tullut vain lisää. Suurin osa kaikista maapallon ihmisistä asuu kaupungeissa, jonne ympäröivän maaseudun tulisi pystyä elättämään heidät, ruokkimaan, juottamaan ja jätteistäkin olisi selvittävä, puhumattakaan terveydenhoidosta ja koulutuksesta. Tämä asettaa suuria paineita monissa paikoissa maapalloa kaupunkeja ympäröivälle maaseudulle. Luonnonvarojen kulutus on valtavaa ja ympäristö ei pysty enää vastaamaan ihmisten alati kasvaviin tarpeisiin; tulee puutetta, ihmiset ärtyvät, alkavat tapella ja sotia. Jos aikoo pitää henkensä on lähdettävä.
Länsimaissa väestön syntyvyys ja kuolleisuus on saavuttanut tasapainon ja väestömäärän lisäys on hallittavissa. Italiassa ja Venäjällä väestön määrä on ollut jopa laskussa. Suomessakin syntyvyys on vuosi vuodelta pienentynyt. Länsimaissa syntyvien lasten määrä yhtä naista kohden on vähentynyt n. 2 lapseen. Syynä tähän on ollut asiantutijoiden mukaan naisten koulutustason nousu, jolloin lapsia ei tehdä niin paljon kuin menneinä aikoina.
Muslimimaissa lapsiluku sen sijaan on yli 5, useissa maissa enemmänkin. Vaikka nämä maat ovatkin ottaneet kehittyneen lääketiedeen keksinnöt käyttöönsä, ne ovat kieltäytyneet kaikesta syntyvyyden ehkäisyyn liittyvästä toiminnasta. Poikkeus muslimimaissa on Iran, jossa syntyvyys on länsimaiden tasolla johtuen naisten korkeasta koulutustasosta maassa.
Entinen palestiinalaisjohtaja Yasser Arafat on sanonut, että heidän vahvin aseensa on palestiinalaisnaisen kohtu. Kun esimerkiksi Israelin iskuissa Gazan alueelle vuoden 2014 loppukesällä neljän viikon aikana kuoli yli 1000 henkilöä, samana aikana samalla alueella syntyi yli 4000 lasta.
Israelissa arabiväestöstä lähes puolet on lapsia, kun taas vajaa kolmannes juutalaisista on lapsia. Vaikka monet eurooppalaiset poliitikot ovat suhtautuneet nyreästi moniin asioihin Israelissa, on tähän syntyvyyden epäsuhtaan kiinnitetty huomiota myös Euroopassa ja halutaan seurata millaisia toimia Israelissa tehdään ja edelleen, onko niistä opittavaa länsimaissa. Israel on tässä suhteessa siis koekaniinina.
Myös Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on sanonut muutama kuukausi sitten, ettei perhesuunnittelu kuulu muslimeille. Jopa presidentti Martti Ahtisaari on epäillyt Turkin mahdollisuuksia liittyä Euroopan Unionin jäseneksi.
Euroopassa ja muuallakin maailmassa on ollut nähtävissä erilaista suhtautumista maahanmuuttajiin. Suhtautuminen liittyy monesti kunkin kansakunnan menneeseen historiaan. Mailla, joilla on imperialistinen menneisyys, on entisistä siirtomaista tullut jo riittävästi etnisiä vähemmistöjä, kuten Iso-Britannialla, Ranskalla, Hollannilla ja myöskin Venäjällä. Maahanmuuttajamyönteiset maat, kuten Saksa ja Ruotsi rypevät synnintunnossaan toisen maailmansodan tapahtumista, edellinen siitä, kun teki niin paljon ja jälkimmäinen siitä, kun ei tehnyt mitään.
Samalla aikavyöhykkeellä olevat maat kuin Suomi ovat historiansa aikana olleet kuin rusto luiden puristuksessa ja ovat vieläkin. Näitä maita ovat Baltian maat, Tsekki, Kreikka,Valko-Venäjä, Balkanin maat, Unkari, Romania, Bulgaria, Moldovia ja etenkin Puola ja Ukraina. Kun luun päät ovat iskeneet yhteen, kipu on tuntunut rustossa ja joskus rusto on mennyt rikkikin. Niinpä näiden maiden kansalaisten parissa ei ole sellaista synnintuntoa kuin Brysselissä haluttaisiin. Miksi meidän pitäisi vastata muiden rötöstelystä?
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen on sanonut Eduskunnan kyselytunnilla, että Välimeren etelärannalla on miljoona pakolaista valmiina tulemaan Euroopan puolelle. Arvio tuntuu hyvin varovaiselta. Jo suhteellisen rauhallisissa Algeriassa ja Marokossa kummassakin tulee joka vuosi miljoonan henkilön suuruinen uusi ikäluokka työelämään. Tälle määrälle pitäisi näissä maissa keksiä mielekästä tekemistä elannon ja rauhan ylläpitämiseksi. Miten sitten väkirikkaammissa ja rauhattomimmissa maissa? Väkeä varmasti riittäisi vaikka vaihtaa koko Suomen väestö kertaheitolla. Mutta minne suomalaiset sitten laitettaisiin? Michiganiinko?
Monien muiden joukossa esimerkiksi VATT:n entinen ylijohtaja, nykyinen kansanedustaja Juhana Vartiainen on puolustellut maahanmuuttoa sen mukanaan tuomalla taloudellisella myönteisellä kehityksellä. Onkohan tätä asiaa kysytty kreikkalaisilta ja italialaisilta?
Eurooppaan on aina ollut tulijoita muista maanosista. Kun tulijat ovat tulleet valloittajina, eurooppalaiset ovat pystyneet omien kähinöidensä sivussa yhdistämään voimansa tunkeutujia vastaan.
300-luvulla jKr alkaneiden suurten kansainvaellusten ratkaiseva taistelu käytiin vuonna 451 jKr nykyisen Ranskan alueella Katalaunien kentillä, jossa roomalaisen kenraali Aetiuksen useista eri kansoista kokoama armeija löi niin ikään useista kansallisuuksista koostuvan hunnien päällikkön Attilan johtaman armeijan.
Myös muslimit ovat usein yrittäneet tunkeutua Eurooppaan väkivalloin. 600-luvulla jKr alkaneen Euroopan valloituksen alettua saraseenit, jolla nimellä muslimeja tuolloin kutsuttiin,valtasivat Pyreneiten niemimaan, ja sen jälkeen he hyökkäsivät Ranskaan. Frankkien johtaja Kaarle Martel kuitenkin voitti heidät vuonna 732 jKr. Lopullisesti saraseenit ajoi pois Pyreneneiltä Espanjan kuningatar Isabella vapauttaessaan Granadan vuonna 1492.
1200-luvulla mongolien valtakunta oli laajentunut jo nykyisen Itä-Euroopan alueille useiden sotien ja taistelujen seurauksena. Vasta 1400-luvulla Moskovan suuriruhtinas Iivana III onnistui lopullisesti lyömään islamilaistuneen mongoli-tataarien luoman valtion ja vapauttamaan Kiovan heidän vallastaan.
Kolmella mantereella suuria alueita hallinneen Ottomaanien valtakunnan leviäminen pysähtyi Euroopassa useaan otteeseen Wienin porteille, viimeksi vuonna 1683. Joutuvatko itävaltalaiset tulevinakin vuosina vartioimaan rajojaan ja muutakin Eurooppaa entistä tarkemmin? Viitteitä siitä jo on.
Joskus on leikkimielellä vitsailtu, että Suomi olisi helpointa valloittaa jonkin naapurimaan toimesta lähettämällä rajalla vaikkapa miljoona sotilasta, jotka nostaisivat valkoisen lipun ja antautuisivat ampumatta laukaustakaan. Geneven sopimuksia sotavankien kohtelusta noudattava Suomen virkakunta olisi tukalassa tilanteessa. Nyttemmin valloittajan olisi turha lähettää sotilaitaan, saman asian ajaisivat miljoona siviiliä, esimerkiksi muslimeja, joita naapurimaissakin riittäisi kylliksi tähän.
Miten Suomi voisi vastata tähän? Joutuisimmeko rakentamaan rajalle samanlaisen aidan, joita on rakennettu jo eripuolille Eurooppaa. Hassuksi asian tekisi se, että toisen maailmansodan jälkeen itäblokin maiden rakentamalla ns. rautaesiripulla haluttiin näiden maiden toimesta estää omien kansalaisten pääsy länteen. Nyt itään laajentunut länsi tekisi samankaltaisen esteen idästä tulevien kansojen pidämiseksi poissa alueeltaan.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Paljon tunnustusta saanessa Ylen haastattelussa vuonna 2015 joulun alla radikaali vihreä Pertti Linkola esitti eräänä vaihtoehtona teknisessä ja tieteellisessä kehityksessä paluuta 1920-luvun tasolle. Tämä varmasti tehoaisi, mutta että näin tapahtuisi, sitä ei ole nähtävissä ainakaan tällä hetkellä. Vai jatkuuko tekninen ja tieteellinen kehitys siten, että uudet innovaatiot mahdollistavat väestön kasvun edelleen rajattomasti. Tähän ainakin uskoi keväällä Ylen haastattalussa talousvaikuttaja Björn Wahlroos.
Onko meillä Euroopassa sellaisia johtavia poliitikkoja, jotka pystyvät näkemään kokonaisuuden sosiaaliluokkien ja eri aatemaailmojen ylitse? Sellaista, jota Somerset Maugham on kuvannut teoksissaan. Suomessa ei näytä olevan ketään edesmenneen presidentti Urho Kekkosen jälkeen tullutta valtiomiestaitoista. Suomessa kirkon johtohenkilöt samoin kuin yliopistojen tutkijat tuhrustavat armossaan, saamatta järkevää lausetta suustaan. Kuitenkin politiikan suunta on muuttunut sekä meillä että muuallakin. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on sanonut viitaten pakolaiskysymykseen, että olemme olleet naiveja. Kuka enää muistaa tai noteeraa 'hyvää vaan hyvää' poliitikkojen kuten presidentti Tarja Halosen tai kansanedustaja Erkki Tuomiojan mielipiteitä muutoin kuin kohteliaisuuden vuoksi.
Tyhatvuotinen mykkäkoulu idän ja lännen kirkkojen välillä päättyi, kun helmikuussa 2016 patriakka Kirill ja paavi Franciscus tapasivat Havannassa. Elämme siis hyvin historiallista aikaa. Tulevat tapahtumat noudattavat suurten lukujen mukaista kaavaa, eivätkä monien harmiksi noteeraa yksittäisten tapausten traagisiakaan piirteitä.
Lapsemme ja lapsenlapsemme, jotka syntyvät tänään ja huomenna ovat elossa suurella todennäköisyydellä vuosisadan vaihteessa. Millaiset ovat heidän mahdollisuudensa elää Euroopassa ja Suomessa? Millaisia päätöksiä tehdään? Jälkeeni vedenpaisumus? Näin ei saisi olla.
Lähteet: sanoma- ja aikausilehtien uutiset ja artikkelit, radion ja television uutiset, ajankohtais- ja dokumenttiohjelmat.