Olemme tottuneet pitämään yhden miehen – Teivo Pentikäisen – luomaa suomalaista työeläkejärjestelmää lähes yhtä kestävänä kuin allamme olevaa peruskalliota. Taloustilanteen muutos ajaa kuitenkin eläkerahastot kriisiin maailmanlaajuisesti, ja muutokset koettelevat Suomea erityisen rajusti. Siksi joudumme varautumaan sarjaan ilmoituksia eläkemaksujen korotuksista, eläkeikien noususta ja eläkkeensaajien etuuksien leikkauksista.
Ongelman kehittyminen
Työeläkejärjestelmät on luotu aikana, jolloin kansantaloudet kasvoivat noin kolmen prosentin vuosivauhtia, yritykset tuottivat voittoa, niiden osakkeet lisäsivät arvoaan ja valtion velkakirjoista maksettiin todellista korkoa. Työelämässä mukanaolevat ovat maksaneet eläkemaksuja, jotka on pyritty sijoittamaan tuottavasti niin, että arvoaan lisännyt pääoma riittäisi aikanaan annettujen eläkesitoumusten hoitamiseen. Vakuutusmatemaatikot ovat laskeneet mahdollisimman tarkkaan oikeat suhteet kerättävien työeläkemaksujen, sijoitusten tuotto-odotusten, vaihtoehtoisten sijoituskohteiden riskialttiuden ja annettujen eläkesitoumusten välillä niin, että rahastot selviävät velvoitteistaan tilapäisistä suhdannevaihteluista huolimatta.
Yksi tuollainen vaihtelu kohdattiin vajaa vuosikymmen sitten Yhdysvalloista liikkeelle lähteneen finanssikriisin jälkimainingeissa. Suuresta taantumasta on sittemmin toivuttu niin, että USA:n talous kasvaa jo lähestulkoon normaalisti, yritykset tekevät kohtalaisia tuloksia, osakeindeksit ovat historiallisen korkealla ja työttömyysastekin on pudonnut viiden prosentin pintaan.
Tähän on kuitenkin päästy vain siten että keskuspankit ovat pudottaneet korkonsa nollatasolle ja ryhtyneet ostamaan valtavia määriä velkakirjoja. Inflaatiota ei ole saatu nousemaan kahteen prosenttiin eikä taloutta ole saatu vielä kunnon vauhtiin sen paremmin Euroopassa, Japanissa kuin maailmanlaajuisestikaan. Kasvuodotusten puuttuessa yritykset pitävät voittonsa mieluummin käteisenä kuin suuntaavat ne uusiin epävarmoihin investointeihin, ja tuottavuuskasvu on lähes pysähtynyt.
Työeläkejärjestelmien kannalta isoin ongelma on se, että ekonomisteilla ei ole tarjottavanaan keinoja tilanteesta ulospääsemiseksi. Toisin sanoen nykyinen hitaan kasvun, stagnoituvan tuottavuuskehityksen ja alhaisten korkojen yhdistelmä on hyvää vauhtia muodostumassa uudeksi normaaliksi eli ehkä vielä vuosikymmeniä eteenpäin jatkuvaksi olotilaksi. Muita aiemmin kierteeseen joutunut Japani käy tästä hyvin esimerkiksi.
Tämän päivän Financial Times esitti aihetta käsitellessään, mitä uusi tilanne merkitsee nykyisten eläkejärjestelmien kannalta. Aiemman tyyppilaskelman mukaisesti länsimainen palkansaaja saattoi odottaa, että maksamalla 40 vuoden ajan 8 prosenttia palkastaan eläkerahastoon hän turvaisi itselleen 75 prosenttiin loppupalkasta yltävän eläketulon. Laskelman perustana oli olettamus siitä, että eläkesijoitukset tuottaisivat 5,5 prosentin vuosittaisen reaalituoton. Se vastaa vuodesta 1951 lähtien yhdysvaltalaisten arvopapereiden keskituottoa, jos 60 prosenttia pääomasta on sijoitettu osakkeisiin ja 40 prosenttia velkakirjoihin.
Jos tuo keskimääräistuotto laskee vaikka vain kahdella prosentilla eli 3,5 prosenttiin, palkansaaja joutuu maksamaan kahdeksan prosentin sijasta lähes viisitoista prosenttia palkastaan eläkemaksuina päästäkseen tavoiteltuun eläketuloon. Ja tällä hetkellä jo kolmeen ja puoleen prosenttiin pääseminen voi osoittautua ylivoimaiseksi velkakirjojen tuoton pudottua nollaan ja osakehintojen noustua erittäin korkeiksi tuotto-odotuksiin verrattuna.
Tilanne on sen verran uusi, että eläkerahastot ja regulaattorit ovat vasta alkaneet etsiä keinoja umpikujasta selviämiseksi. Selvä kuitenkin on, että ilman eläkesäästäjille lähteviä huonoja uutisia niitä ei tulla löytämään.
Mallimaa Suomi?
Perinteisesti olemme tottuneet pitämään Suomea työeläkeasioissa mallimaana, jossa tuleviin eläkevelvoitteisiin on ryhdytty valmistautumaan hyvissä ajoin ja jossa viranomaiset valvovat tarkkaan eläkeyhtiöiden kykyä suoriutua velvoitteistaan. Kyse ei ole ollut vain omista tuntemuksistamme, vaan monissa eläkejärjestelmien kansainvälisissä vertailuissa ollaan päädytty samaan.
Arvioita tehtäessä ei kuitenkaan osattu ottaa huomioon, että Suomen talouden pitkään jatkunut dynaaminen kasvu pysähtyi kuin seinään juuri kun suuret ikäluokat alkoivat siirtyä eläkkeelle ja että työiässä olevistakin iso osa syrjäytyy pitkään jatkuneen työttömyyden seurauksena. Ja että kansantaloudessamme tehdään toteutuneesta väestönkasvusta huolimatta nykyisin vähemmän työtunteja kuin vielä puoli vuosisataa sitten.
Pääministeri voi lohduttaa meitä sillä, että kokonaistuotantomme on sentään yltänyt hieman plussan puolelle jo kolmena vuosineljänneksenä peräkkäin. Todellisuudessa taloutemme kasvunäkymät ovat kuitenkin hyvin vaatimattomia vielä pitkälle tulevaisuuteenkin, ja sama koskee tuottavuutta. Erityisen vaikeaa tulee olemaan kannattavasti tehtävien työtuntien määrän lisääminen, ja juuri niistähän työeläkemaksut otetaan.
Osaako joku keksiä keinon, jonka turvin eläkejärjestelmämme kriisiytyminen on näissä oloissa vielä vältettävissä? Vai joudummeko vain varautumaan siihen, että työeläkemaksuja korotetaan rajusti samaan aikaan kun jo ansaituiksi luulemiamme eläke-etuuksia leikataan ehkä hyvinkin merkittävästi?