EU ja sen uskollinen seurailija Suomi ovat ajautuneet erikoiseen tilanteeseen suhteessa kolmeen itäiseen maahan. Turkkia on Olli Rehnin komissaarikautena suorastaan houkuteltu EU:n jäseneksi. Nyt Erdogan on mennyt yksinvaltiudessa jo ohitse Putinista. Silti Sipilä ja Orpo korostavat Hesarin mukaan yhteistyön jatkamista Turkin kanssa. Turkilla on myös jäätynyt konflikti Kyproksessa. En näe juurikaan eroa Erdoganin Turkin ja Putinin Venäjän välillä. Turkin kehityskulku menee vauhdilla yhä kauemmas demokratiasta.
Kiinan näyttää olevan länsimaiden mielestä ihan asiallinen yhteistyökumppani, jonka kanssa käydään merkittävää kauppaa ilman rajoitteita. Kiina on kuitenkin edelleen totalitaarinen valtio, vaikka siellä on otettu markkinatalous käyttöön. Ihmisoikeuksissa on pahoja puutteita. Kiina valloittaa Etelä-Kiinan merellä uusia alueita Spratly-saarten pinta-aloja lisäämällä ja vaatii koko aluetta itselleen. Tiettävästi siellä ei ole koskaan asunut kiinalaisia aikaisemmin, mutta nyt on.
Suomeen on Nato- ja EU-fanien joukossa syntynyt näkemys, että Venäjä pitäisi eristää. Perustelu? Se on rikkonut kansainvälistä oikeutta. Samalla perusteella myös Baltian maat rikkoivat kansainvälistä oikeutta irtaantumalla Neuvostoliitosta yksipuolisesti. Muutama laukauskin vaihdettiin.
Erikoisesti Suomen pitää olla hyvissä väleissä Venäjän kanssa, koska se on meidän naapuri. Nato-fanit haluavat kyseenalaistaa jokaisen yhteistyöyrityksen Venäjän kanssa, ikään kuin se olisi ruttotautinen. Katsokaapa peiliin. Miksi Suomi kannattaa hyvää yhteistyötä Turkin ja Kiinan kanssa, joissa on itse asiassa suurempia ongelmia kuin Venäjällä ajatellen ”kansainvälistä oikeutta”.
Kansalla näyttää olevan enemmän tilannetajua kuin politiikan ykkösketjulla. Vain noin 25 % kannattaa Natoon liittymistä. Eipä se näytä estävän puolustusministeri Niinistöä. Sopimuksia muiden valtioiden kanssa putkahtelee esiin. Pelkäänpä, että kaikista sopimuksista ei ole edes kerrottu julkisuuteen. Ulkoasianvaliokuntakin kuulee joistakin asioista median välityksellä.