Sitä jotenkin ja jostain itselleni tuntemattomasta syystä omaa kaikenmaailman ikävien tapahtumien ympärillä sinne tänne poukkoilevien keskusteluiden jälkeenkin sen verran luottoa ihmiskuntaa kohtaan, että luulisi porukan oppineen edes jotakin heppoisesta johtopäätösten teosta ja itsestään. Kuten esimerkiksi sen, että vakavien asioiden ympärillä tulisi edellyttää asiapitoista keskustelua, eikä valjastaa tapahtumia oman inhon julkituontiin.
Tällä hetkellä muutamissa paikoissa tuuletetaan täysin avoimesti, oheisten kuvankaappausten mukaisesti ja kirjoittajiensa antipatioita ilmentäen jotain niin älytöntä kuin Suomen hallituksen osasyyllisyyttä ulkoparlamentaarisen ja kaiken lisäksi poliittisia puolueita (muistini mukaan) vastustavan Suomen vastarintaliikkeen toteuttamaan raukkamaiseen ja kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn.
(Pahoitteluni kuvien huonosta laadusta. Otin kuvankaappauksia tabletilla, enkä arvannut, että resoluutio olisi noin heppoinen tietokoneella tarkasteltuna.)
Mitä väkipyörä pyörähtää esim. Jori Eskolinin päässä (kuva n:o 3), jos tämä traaginen tapaus näyttäytyy hänelle Suomen hallituksen syntinä – ei suinkaan sen tyypin, joka pahoinpitelyyn syyllistyi? Toimisikohan tällainen syy-seuraussuhteiden hakeminen laajemmaltikin erinäisissä rikostapauksissa?
Sitä niin toivoisi, että oikeusvaltiossa annettaisiin poliisin tehdä tutkinta, pidättää epäillyt (aivan kuten on jo tehtykin ainakin yhden henkilön osalta), antaa tapauksen päätyä ennen pitkää syyttäjälle ja oikeusistuimeen, sekä näin saatavan lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanoon. Myönnetään, että poliisin, syyttäjän ja oikeuslaitoksen annetaan tehdä työnsä, mutta kun tämä vielä riittäisi kansalaisille.
Nykypäivänä maltti ei todellakaan ole valttia vaan someraivo ja kaikkinainen agitaatio kansalaistuomioistuimineen aloittaa ns. virantoimituksen ennen kuin ruumis ehtii kylmetä – puhumattakaan siitä, että poliisi saisi tutkinnan suoritettua. Valitan, että käytän nykyään joka paikassa toistuvaa vertausta, mutta ei tätä tilannetta oikein paremminkaan pysty kuvaamaan.
Joissain erityistapauksissa aletaan vieläpä nähdä kytköksiä, salaliittoja ja absurdeja aasinsiltoja, joiden perusteella aletaan vaatia suoraan valtiovallalta joitain erikoistoimenpiteitä – yleensä liittyen tuomitsimisiin, irtisanoutumisiin ja joidenkin ihmisten järjestäytymisen kieltämiseen.
Onpa tuoreeltaan vaadittu, että Suomen poliisilaitoksessa käynnistettäisin laajamittaiset puhdistukset"äärioikeiston symppareista". Tämä vaatimus kapsahtaa sisältämänsä väitteen katteettomuuteen. Poliisissa ei nimittäin erityissympatiseerata yhtään mitään.
Minusta nähden SVL:n, FDL:n, SoO:n ja mitänäitänyton toiminnan voi yhtä hyvin kieltää kuin olla kieltämättä. Toiminnan tutkiminen ja sen kieltäminen on tärkeä symbolinen tuominnan ele ja sillä lähetetään signaali, jonka mukaan yhteiskunta ei toimintaa millään muotoa hyväksy. Ongelma kuitenkin on se – ja se on pakko kohdata –, että eivät vastarintaliikeläiset ja heidän toimintansa siitä minnekään poistuisi.
Samat porukat ryhmittäytyisivät jonkun uuden nimikkeen alle tai vastaavasti jatkaisivat samaa toimintaa tunnustautumatta minkään keskusjohtoisen ryhmän jäseniksi. Kokoontuisivat häiriköimään siinä missä tähänkin saakka, mutta ilman tunnuksia. Tällä tavoin esimerkiksi vasemmistoanarkistit toimivat ja väittävät hässäköintien yhteydessä, ettei heillä edes ole mitään yhteistä agendaa.
Sanon sen seitsämännen kerran, mitä tulisi ensisijaisesti tehdä. Natsihysteerikkojen väittämien vastaisesti Suomen poliisi on luotettava, korruptoitumaton ja puolueeton. Sille tulee taata sen tarvitsemat ja aina yhteiskunnan muuttuessa kulloisenkin tilanteen vaatimat toimintaedellytykset operoida kentällä ja rikostutkinnassa. Tekemässä sitä työtä, mitä varten poliisivoimat ovat olemassa.
Tämänkaltaisten tragedioiden ehkäisy ei saa jäädä kiinni ainakaan siitä, ettei säästöuhan ja jatkuvien leikkausten kohteena olevia sekä haja-asutusalueilla ylikuormitettuja poliiseja riittäisi valvomaan kansalaisten turvallisuutta kaduille, turuille ja toreille täysin poikkeuksetta aina, kun siihen on tarvetta. Yksikään rikostutkinta ei saa jäädä puutteelliseksi, pitkittyä tai peräti keskeytyä siksi, ettei resursseja riitä.
Enkä panisi suinkaan pahakseni, jos banaalit natsisiaksi haukkumiset pidettäisiin kunkin hysteerikon oman pään sisällä puhtaasti siitä syystä, että virkavalta ansaitsee kunnioituksen ja työrauhan eikä asiatonta panettelua. Jos ei mieltä saa suoraksi sitten millään niin ajatelkaa yhteiskuntaa täysin ilman poliisia.
Sitä vastoin propsit Rikhard Blomerukselle asiallisesta, kiihkottomasta ja osuvasta tilannekatsauksesta!