Kaikki yrittävät nyt tiukasti saada Suomeen uusia työpaikkoja. Helppoa se ei tunnu olevan, halut ovat kovat, mutta kyvyt puuttuu. Nyt Suomessa lasketaan työttömyys noin 450 000 työttömän massaksi. Hallitus hakee työttömysturvaa heikentämällä 10 000 työpaikkaa kolmikannasta.
Voi pyhä jysssäys ja järjen pyssäys, eihän työpaikan syntyminen ole työttömän toimeentulosta kiinni. Valtio aikoo innostaa yrittäjiä 128 000 000 eurolla. Hauska juttu yrittäjät sanovat ja laittavat rahat liiveihinsä. Ei työpaikoja voi ostaa tempputyöllistäen vanhaan malliin. Miksi oppisopimusta ei jo uudisteta?
Arvaten tyättömyysturvan uudistaminen on hankalaa, mutta oppisopimuksen uudistaminen vielä hankalampaa, siksi siihen ei kosketa. Vaikka sen vaikuttavuus olisi moninkertainen nyt puitavan työttömyysturvan verrokkina.
Maalaisjärki sanoo, että työtä on ensin luotava jos aikoo saada työtä työttömille tarjottavaksi. Miten työtä luodaan laskemalla työttömyyskorvausta?
Ja mitä tekemistä SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannalla on työllistämisen kanssa, hän on enemmänkin työllisyyden jarru minun mielestäni. Työryhmän idea onkin hillitä SAK:n jarruvaikutusta, mutta miksi se yrittää sitä neuvottelemalla jarrumiehen kanssa.
Valtiolta tulee suurin osa työttömyyskorvauksesta, joten mitä neuvottelemista ay-väen kanssa on? Se on eriskummallista, että maksaja ei saa päättää mihin raha käyteyään ja paljonko sitä käytetään. Tämä on 7,6 miljardin kysymys.
SAK:n mielestä työttömysturvaa ei saa muttaa kannustavammaksi.
Lex Lindström on vain rikka rokassa, koska se on kertaluontoinen, mutta sekään ei etene.
Ansiosidonnaisen rahan käyttäminen palkkatukena on järkevää, jos sillä ei sotketa kilpailua, joten EK pitää tätä haitallisena.
Tätä näytelmää vetää valtiosihteeri Martti Hetemäki. Häneltä puuttuu joko arvovalta tai tahtotila, kun ei mitään tapahdu. Hänen käsistään valuu työttömille vuodessa 7,6 miljardia euroa ja mies on aivan kädetön määräämään miten rahat käytetään tai jätetään jakamatta.
Ryhmän lähes valmiiksi hiomassa muistiossa ehdotetaan työttömyysturvan leikkaamista, jos työtön ei ole ollut tarpeeksi aktiivinen. Miten tuo asia tuo työpaikkoja? Tarkoittaako se sitä, että nykyiset työttömät ovat osittain laiskoja. Jos työttömysturvaa alistetaan erinäisin haastatteluin aktivoitavaksi, niin kuka luulee että se toimii?
Summa summaarum, hallitus neuvottelee heidän arviosta saada 10 000 uutta työpaikkaa, mutta homma ei näytä etenevän. Aikuisten oikeasti tarvittaisiin 450 000 työpaikkaa, miksi hallitus kompuroi ensimmäisen 10 000 työpaikan kanssa? Ja jos kuluja karsimalla yritetään saada työtä aikaan, niin miksi ihmeessä ei sitten karsita kuluja niin, että tuntuu.?
Lillukanvarsista ei Suomen talous kostu mitään. Tarvitaan kovaa kättä, ei mitään hellämietosia tai marttihetemäkiä. Missä on meikäläisten ministeriaines, kun valtio ei saa päätettyä omista kulueristäään ilman kolmikantaa?