Tutkija Alan Salehzadeh kuvaili Iltalehden blogikirjoituksessaan (25.8.2015) Parempaa pakolaispolitiikkaa nykyisen pakolaiskriisin ongelmia, joista osa on päättäjien tiedossa.
Laiton maahanmuutto ja turvapaikkatehtailu liittyvät ihmissalakuljetukseen. Kriisialueiden maksukykyisille ihmisille myydään katteettomia lupauksia paremmasta tulevaisuudesta. Jobbareiden ihmisiltä perimillä rahoilla mahdollisesti rahoitetaan järjestäytynyttä rikollisuutta muutenkin.
Osa menolipun ostaneista menehtyy matkalla. Pääosa pääsee Eurooppaan valtioiden maahanmuuttobyrokratian myllyihin: osa jää kiertelemään ilman henkilöllisyyspapereita maasta toiseen, jos sattuisi saamaan turvapaikan tai oleskeluluvan jostain.
– Moni heistä, jotka nyt saapuvat anomaan pakolaisstatusta, ovat olleet mukana taistelemassa esimerkiksi Isisin tai muiden terroristijärjestöjen riveissä, kirjoittaa Salehzadeh ja muistuttaa siitä, että Viranomaisilla on äärimmäisen vaikea tarkistaa, minkälaiset taustat kaikilla on.
Ihmissalakuljetukseen perustuva turvapaikkajärjestelmä on – kuten Salehzadeh antaa ymmärtää – myös epäoikeudenmukainen, koska se ei kohtele kriisialueiden ihmisiä tasapuolisesti eikä auta niitä, jotka apua eniten tarvitsisivat.
Hän korostaa – aivan oikein – laadukkaiden pakolaisleirien perustamisen ja ylläpitämisen tärkeyttä.
– Lisäksi sotaa pakeneville on tarjottava ihmisarvoiset, turvalliset uudelleenasutusmahdollisuudet lähialueilla, Salehzadeh esittää.
Tähän tarvitaan kuitenkin huomattavaa taloudellista panostusta. Se epäilemättä on vastuullisempi ja kustannustehokkaampi ratkaisu kuin laittomaan maahanmuuttoon ja turvapaikkatehtailuun kannustaminen.
Ensisijaisesti pakolaisleirejä tulee perustaa turvalliseen paikkaan lähialueelle, jossa kulttuuriset ja kielelliset olosuhteet ovat pakolaisellisille tuttuja. Näin on tapahtunutkin: suurin osa pakolaisista on siirtynyt Syyrian sisällä ja muut paenneet pakolaisleireille Jordaniaan, Libanoniin ja Turkkiin.
– Uskon kuitenkin että Saudi-Arabiaan, Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin, Bahrainin ja Omaniin olisi järjestettävissä kansainvälisen yhteisön rahoittamat, laadukkaat pakolaisleirit, Salehzadeh kirjoittaa.
Kohtaamme tässä kuitenkin haasteen, joka ilmenee Syyrian sisällissodassa. Pakolaisetkaan eivät kuulu samaan etniseen tai kulttuuriseen ryhmään. He edustavat erilaisia uskonnollisia ja kielellisiä ryhmiä, minkä takia myös ympäröivillä valtioilla on erilaiset yllykkeet ottaa vastaan näitä ryhmiä.
Suhtautuminen Syyrian kurdeihin taitaa olla varauksellista kaikissa alueen valtioissa, myös Turkissa. Alueen kristityt muodostavat toisen väestöryhmän, jota ei välttämättä mielellään huolita muissa alueen maissa. Libanonissa on kristitty vähemmistö, mutta senkään asema ei ole järin vahva.
Suhtautuminen Syyrian shiioihin epäilemättä taas on kielteistä sunnien hallitsemissa ympäröivissä arabimaissa. Shiioille löytyisi ymmärtämystä Iranista, mutta se on kaukana. Shiiat hallitsevat tosin myös Irakissa, mutta sunni-jihadistinen Isis käy sotaa sielläkin. Libanonista shiioja löytyy Hizbollahin hallitsemilta alueilta. Bahrainissa valtionpäämies on tosin sunni, mutta valtaosa väestöstä shiioja.
Sunnien hallitsemia arabimaita voi arveluttaa se, että Syyrian sunnipakolaisten myötä sunni-jihadistinen liikehdintä leviäisi myös sinne.
Taloudellinen tuki epäilemättä jokaisessa maassa madaltaa kynnystä leirien perustamiseen ja ylläpitämiseen.
Petteri Hiienkoski