Yhteiskuntien historiassa tärkein infrastruktuuri eli tiet, rautatiet, joet, satamat ja torit olivat yhteistä omaisuutta ja yhteisö takasi niiden mahdollisimman tasapuolisen käytön. Uudessa digitaalisuuteen pohjautuvassa taloudessa tärkein infrastruktuuri on yhä vahvemmin yksityistä omaisuutta.
Valtion verotusoikeus on ollut niin pitkään perusteltua, kun se on taannut mahdollisimman monelle parempaa elämää. Ns. alustataloudessa, joita ovat vaikkapa Uber kuljetusten välityspalvelu ja Airbnb majoituspalvelu, infrastruktuurin rakentaja on yksityinen toimija, joka pyrkii saamaan investoinnilleen mahdollisimman suuren tuoton. Se syntyy keräämällä välityspalkkioita muiden tekemästä liiketoiminnasta. Eli yksityinen alustatalouden toimija on nykyajan versio julkisesta infrastruktuurista ja verotuksesta.
Digitaalisessa taloudessa yksityinen toimija on yhä useammin korvaamassa yhteiskunnan sekä rakenteiden luojana että niiden käytön verottajana.
Asetelma voisi olla lohduton, mikäli digitaalisuuteen pohjautuvassa taloudessa ihmiset voisi pysyvästi sitoa yhteen infrastruktuuriin. Alustatalouden yritys ei ole valtio, vaikka se välillä siltä näyttää. Todellisuudessa Uberille ja Airbnb:lle on olemassa kilpailijoita, vaikka se ei useinkaan julkisessa keskustelussa tule esiin. Pienenpien kilpailijoiden haasteena on se, että nyky-yhteiskunta kiihottuu ensisijaisesti suuresta. USA:ssa alkujaan syntynyt keskustelu unicorn start-upeista (eli kasvuyrityksistä, joiden arvoksi on määritelty vähintään miljardi dollaria) ruokkii tätä suurten kasvua entistä suuremmiksi pienten kustannuksella.
Julkisuudessa eniten puheaikaa saavat ne toimijat, joilla on suurimmat resurssit generoida sitä. Suurilla toimijoilla on enemmän resursseja hoitaa mediayhteyksiä, rakentaa kiinnostavia tarinoita, synnyttää keskustelua ja tehdä itseään muillakin tavoin näkyväksi. Jos alustatalouden yritykseen sijoitetaan mijardi, on kasvuun käytettävästä rahasta suurin osa kaikkea muuta kuin teknologian ja palveluiden rakentamista. Suurimmat rahat menevät markkinointiin, lobbaamiseen ja alkuvaiheen aggressiiviseen, jopa tappiolla tehtävään hinnoitteluun.
Kaiken edellä olevan tarkoituksena on saada ihmiset sitoutumaan yhteen suureen palveluun. Digitaalisen maailman alustataloudessa voittaja ottaa kaiken asetelma on jatkuvasti läsnä. Ihmiset käyttävät suurien toimijoiden palveluita, koska kaikki muutkin ovat siellä, eivät välttämättä siksi, että juuri ne palvelut olisivat parasta mitä on tarjolla.
Mitä tämä kaikki tarkoittaa pienelle Suomelle?
Alustatalouden yrityksen teknologian rakentaminen ei ole kallista, mutta käyttäjien saaminen on. Periaatteessa Suomesta löytyy se kaikki teknologinen osaaminen, joka tarvitaan maailman suurimpien verkostotallouden yritysten palveluiden tekemiseen, mutta meillä ei ole taloudellisia resursseja sijoittaa uuden unicornin rakentamiseen. Meidän on löydettävä jotakin täysin uutta. Lähestyä koko ajattelua uudella tavalla.
Suomen kohtalonkysymys voi olla esimerkiksi siinä, miten opimme yhdistämään eri toimijoiden tietotaitoa ja palveluita toisiinsa. Sen sijaan, että tähtäisimme voittaja vie kaiken strategioihin, lähestymmekin asiaa useiden verkostojen kautta. Viranomaisilla ja muutamilla suurilla toimijoilla on erinomaiset kanta-asiakasrekistereiden rungot, suurilla kauppaketjut on osaamista suunnitella kaupallista infrastruktuuria yhteiskunnan perusinfrastruktuurin rinnalla. Esimerkiksi kun kunta kaavoittaa asuinalueen ja tiet, keskusliike analysoi minkä kokoinen kauppa ja mihin kohtaan kannattaa rakentaa. Kun kunta ilmoittaa ulkoistavansa sote palvelut, yksityinen toimija osaa analysoida miten sen kannattaa järjestää palvelut, jotta se voi taata sille riittävän tason ja toimia tehokkaasti.
Tähän saakka olemme toimineet osaoptimointi mielessä. Koska jokainen osa-alue on hoitanut vain omasta ongelmastaan, resursseja on välillä käytetty tehottomasti ja kansinväliset toimijat ovat omalla tehokkuudellaan ottaneet tilaa suomalaisilta toimijoilta. Kun kansainvälisellä toimijalla on sekä tehokkuuden että pääomien tuoma etu, on suomalaisella yriytyksellä tulossa luu vetävän käteen. Monessa tapauksessa kilpailu on mahdotonta.
Siksi meidän pitää aloittaa vilkkaampi keskustelu siitä, mitä seuraava alustatalous on. Uber ja Airbnb eivät suinkaan ole kehityksen lopullinen huippu. Nekin ovat välivaihe. On vain meidän mielikuvituksestamme ja yhteistyöhalustamme kiinni, tekeekö Suomi uudet Nokiat keksimällä alustatalouden uudelleen.
Yksi hurja visio voisi olla se, että yhteisesti monen eri toimijan kanssa rakennettu digitaalinen infrastruktuuri keräisi yhdessä rahaa sekä valtiolle, että yksityisille toimijoille. Se voisi olla ratkaisu verotuksen tulevaisuuteen, kun työ ei ehkä ole niin suuri verojen lähde kuin ennen.
Itse olen niin naiivi, että uskon sen olevan täysin mahdollista.