Osmo Soininvaaran blogissa on jälleen käynnissä keskustelu Helsingin yleiskaavasta 2050 ja siihen liittyvästä ns. vihervasemmistolaisesta kaavoitustavasta. Kuten tunnettua, suurkaupungin kaavoittaminen on hankala ja riidanalainen prosessi johtuen siitä, että kantakaupunkia tai sellaiseksi tarkoitettavaa aluetta on vähän ja asutus, liiketoiminta ja liikenne kamppailevat tai on laitettu kaupunginvaltuuston puolueiden edustamina kamppailemaan tilan käytöstä.
Vakituisena kiistan aiheena on pysäköintipaikkanormi, eli kaavoitusta säätelee tällä hetkellä kaikissa Suomen kunnissa, mukaanlukien Helsingissä, se, kuinka paljon pysäköintipaikkoja on kaavoitettava yksittäisiä asuntoja kohti. Tällöin pysäköintipaikoista ei käytännössä makseta erikseen, vaan niiden rakennuskustannukset jyvittyvät myytävien asuntojen hintoihin, oli ostajalla sitten tarvetta autopaikalle tai ei. Tällöin autottomat maksavat myös autoilijoiden käyttämästä kaupunkitilasta.
Välillä tähän on ehdotettu "markkinaehtoisempia" ratkaisuja, joissa pysäköintipaikkojen vuokrat olisivat oikeasti verrannollisia niiden rakennuskustannuksiin ja nykyistä huomattavasti kalliimpia, tai että kaavoitusvaiheessa käytäisiin "huutokauppa" siitä, kuinka monta neliötä käytetään asuintiloihin ja kuinka monta pysäköintipaikkoihin. Näissä lähestymistavoissa on kuitenkin perustavaa laatua oleva ongelma.
Kaupunkisuunnittelussa ja kaavoituksessa on kuitenkin huomioitava aikaperspektiivi, koska jo rakennettujen alueiden käytön muuttaminen jälkikäteen maksaa. Pysäköintipaikan arvoa laskettaessa on huomioitava, kuinka paljon kalliimmaksi sellaisten rakentaminen tulisi, jos ne jouduttaisiin myöhemmin raivaamaan jo rakennettuun hyvässä uskossa autottomaksi kuviteltuun tiiviiseen kaupunkirakenteeseen poliittisten paineiden takia. Hintana voi olla maanpäällisen ja maanalaisen pysäköintipaikan erotus, pysäköintialueen tieltä tuhottu viheralue, suunniteltua laajempi kadunvarsipysäköinti liikennehaittoineen tai pysäköintialueeksi alkuperäisen suunnitelman vastaisesti ajautunut umpikorttelin sisäpiha.
On myös huomattava, että uudisasutus on ainakin pääkaupunkiseudulla kovan rahan markkinoilla erittäin kallista. Tällöin on syytä olettaa, että potentiaaliset ostajat ovat sen verran varakkaita, että heillä on suurella todennäköisyydellä myös henkilöautoja ja niiden käyttötarpeita. Tämäkin saattaa edelleen houkutella suunnittelemaan erikseen opiskelija-asumiseen tai sosiaaliseen asumiseen tarkoitettuja autottomiksi suunniteltuja kortteleita. Tällainenkin on mielestäni virhe, koska se ei huomioi asukkaiden muuttuvia elämäntilanteita ja hankaloittaa myös rakennusten käyttötarkoitusten muuttamista, jos se myöhemmin koettaisiin perustelluksi.