Työllisyys ja kilpailukyky eivät parane itsestään, sanoi pääministeri Sipilä tämän viikon talousarvioväittelyssä. Tätä lausetta täydentää mielestäni vallan mainiosti Albert Einsteinin lausahdus: Ongelmat harvoin ratkeavat samalla ajattelutavalla kuin ne ovat syntyneet.
Väittely hallituksen kilpailukykypaketista on ollut varsin värikästä viikon aikana. Jokainen voi päätellä, mistä kuuluu uutta ja ketkä turvautuvat vanhaan. Kollegani Lauri Ihalainen vakuutti, että lopputulos olisi paljon parempi, mikäli nyt otettaisiin vähän aikaa ja pyrittäisiin ratkaisemaan kerralla koko paketti.
Elokuun 20 päivään mennessä eri osapuolet eivät vajaan puolen vuoden neuvottelujen jälkeen pystyneet yksimielisyyteen edes tavoitteesta, saati sitten keinoista. Auttaako tähän lisäodottaminen? Mielestäni nyt hallituksen piti antaa ensimmäiset askelmerkit. Vasta tämä ilmoitus laittoi edes vähän eloa työmarkkinaosapuoliin.
Edustaja Ville Niinistö kritisoi, että uudistuksia ei kannata tehdä ennen kuin on riittävästi tutkimuksia niiden lopullisista vaikutuksista. Edustaja Arhinmäki säesti kertomalla, että yhteisöveroalennuksellakaan ei ollut mitään vaikutuksia työllisyyteen.
Voiko tämän perustella tehdä johtopäätöksen, että mitään ei ole syytä tehdä! Siinähän voi mennä vaikka pieneen. Yritin tarjota esimerkiksi Saksan työmarkkinareformia, jossa paikallisen sopimisen lisääminen on varmasti vaikuttanut merkittävästi saksalaisten työllisyysasteeseen. Esimerkki ei kelvannut oppositiolle.
Edustaja Tuppurainen (SDP) sanoi, että hallituksen ”pakkolait” siirtävät päätösvallan pois työelämän parhailta asiantuntijoilta eli työmarkkinaosapuolilta. Kommentoin, että mielestäni parhaat työelämän asiantuntijat löytyvät työpaikoilta, ei mistään kaukaisista kabineteista. Vastaus oli syvä hiljaisuus.
Tosiasia on, että tällä viikolla esitetyt kilpailukyvyn parannusesitykset ovat vasta 10 prosenttia koko paketista. Lokakuun puolessavälissä tulevat selvitysmies Harri Hietalan esitykset paikallisen sopimisen uudistuksista. Tämä on vasta se ”uudistusjytky”, joka voi muuttaa Suomen ratkaisevasti kilpailukyisempään suuntaan. Jonotuslistalla ovat sen jälkeen normien ja sääntöjen purku, työvoimahallinnon uudistukset ja lopulta työhön kohdistuvat veronalennukset.