Työvoimatoimistot ilmoittivat hyvissä ajoin ennen 7.12.2014, että siitä päivästä alkaen soittaminen työhallinnon palvelunumeroihin maksaa asiakkaalle kotimaan kiinteän verkon liittymistä 8,21 snt/puhelu ja 1,47 snt/minuutti. Matkapuhelimista hinta on 29,13 snt/minuutti.
Tämä oli ainakin matkapuhelimista soitettuna aivan käsittämättömän röyhkeä ylihinta.
Joku teki sitten asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka teki asiassa päätöksen 22.6.2006 (päätös nro 3155/4/04) jossa todettiin että toiminta on laitonta siltä osin kun peritään hintaa, joka ylittää normaalin puhelun hintaa. Täysin ilmaista sen ei tarvitse olla, mutta ylihintaa ei saa asiakkaalta periä. Se on laitonta.
Tämän päätöksen perusteella katsoin että oli aihetta tehdä rikosilmoitus törkeästä kavalluksesta, minkä myös tein syksyllä 2009.
Ylikonstaapeli Thomas Westerholmin allekirjoittamassa päätöksessä lukee että tämä ei ole rikos. Perusteluna mainitaan että kun asiasta on keskusteltu kihlakunnansyyttäjä Kristian Lehtolan kanssa on käynyt ilmi että ministeriön kotisivulla tiedotetaan puhelujen maksullisuudesta.
Kas kummaa, kun tämä ei näköjään vaikuttanut eduskunnan oikeusasiamiehen kantaan millään tavalla?
Rikoslain mukaan “Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta.”
Kavallus on törkeä jos “kohteena on erittäin arvokas omaisuus tai suuri määrä varoja”. Olen laskenut että työvoimahallinnon osalta on täysin mahdollista että kavaltaja (teleoperaattori) sai tällä tavalla haltuunsa yli 1,2 miljoonaa euroa vuodessa.
Eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksestä huolimatta työvoimahallinnon kohdalla käytäntö jatkettiin ainakin vuoden 2011 loppuun. Otin kuvadumpin ministeriön kotivisivulta 27.7.2012, jossa vielä silloin väitettiin että puhelut olivat laittoman kalliita.
Eduskunnan oikeusasiamies teki vastaanvanlaisen ratkaisun koskien KELA:n puhelinpalveluja 22.6.2009 (Päätös nro 1776/4/05). KELA ilmoitti 22.9.2006 oikeusasiamiehelle että se ottaa tulevien puhelujen osalta maksettavakseen ne asiakkaan operaattorille maksamat puhelinkustannukset, jotka ylittävät asiakkaan liittymäsopimuksen mukaiset maksut. Muutokset tulivat voimaan viimeistään marraskuussa 2006.
Ja miksei työvoimahallinnossa voitu tehdä samalla tavalla? Piti jatkaa laittomuudet vuoden 2011 loppuun. Miksi?
Kirjoitin asiasta sekä paperisen että sähköisen kirjeen kaikille 200 kansanedustajille sekä sähköisen kirjeen kaikille heidän avistajilleen joulukuussa 2011. Tulos? Jo silloin tämä:
<Kuva 1>
Nolla! Ei niin mitään! Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä! Olipa jälkeenpäin - seuraavissa vaaleissa - hauska todeta, ketkä väittivät olevansa oikeudenmukaisuuden kannattajia. Hah! No joo. Muutama on kysellyt asiasta. Mutta teot? Ei niin mitään!
<Kuva 2>
Tämän jälkeen aloin pikku hiljaa kerätä lehtiuutisia siitä mitä poliisi tutkii ja miten, ja mitä ei tutkita?
8.5.2011 julkaistiin lehdessä juttu jonka mukaan vuonna 2010 poliisilla oli 1700 juttua, joiden esitutkinta lopetettiin kesken - säästösyistä. Hmm? Kuinkahan monta juttua oli, joiden esitutkinta ei edes aloitettu - mistä tahansa syystä?
10.12.2011 julkaistiin lehdessä uutinen jonka mukaan polisiilla oli 2000 talousrikosta rästissä, joiden tutkinta ei ollut edes aloitettu. Yhden talousrikoksen keskimääräinen selvitysaika, eli se aika joka kului rikosilmoituksen jättämisestä siihen kunnes asia laskeutui syyttäjän työpöydälle, oli 400 päivää. Keskimäärin siis. Nyt talousrikoksia selvittävien lukumäärä aiotaan ymmärtääkseni vähentää.
3.2.2014 Yle julkaisi jutun otsikolla: “Tätä tilastoa poliisi ei halua näyttää – tuntematon rosvo jää vain harvoin kiinni”
Ote jutusta: “Niin sanottuja pimeitä juttuja, joissa tekijää ei valmiiksi tiedetä, oli viime vuonna hiukan alle 200 000 ja niistä selvisi alle viidesosa. Juttumäärä on laskenut 2000-luvun alkupuolelta, jolloin mentiin vielä reippaasti yli 200 000 rikoksen.”
Kun minä tein rikosilmoituksen vuonna 2009 olin selvittänyt tekijää valmiiksi. Yllä olevan perusteella näyttää siltä että poliisi jättä vuosittain selvittämättä noin 160000 rikosta, jossa tekijää ei valmiiksi tiedetä. Eikö juuri tekijän selvittäminen ole poliisin tehtävä?
Norjasta kantautuu muuten samanlaisia tietoja. Rikoksen uhri täytyy itse selvittää tekijää, kun poliisi ei sitä tee. Ei se lohduta yhtään.
Yllä oleva on ilmeisesti vaan jäävuoren huippu. Se osa joka näkyy julkisuuden vedenpinnan yläpuolella. Kuinkahan iso on se osa, joka jää näkymättömiin julkisuuden vedenpinnan alapuolelle?
10.3.1933 eräs juristi, Michael Siegel, meni Munchen pääpoliisiasemalle tekemään asiakkansa puolesta rikosilmoituksen. Hänkin joutui toteamaan että poliisin puoleen ei kannata kääntyä.
<Kuva 3>
Ymmärrän hyvin että poliisin julkisuuskuva kaipaa kiillotusta. Mutta kun sitäkään ei oikein osata tehdä. Kun yritetään niin saadaan aikaiseksi vaan sen, että se julkisuuskuva muuttuu entistä mutaisemmaksi. Tuorein yritys on alle kuuden euron pizzojen metsästys. Hyvä oivallus sinänsä. Jos todisteeksi riittää että hinta on alle kuusi euroa, niin selvittelyaika voidaan varmaankin lyhentää huomattavasti alle sen 400 päivän keskiarvon, ja samalla kaunistella ehkä tilastoja. Luodaan mielikuva siitä että poliisi on tehokas.
<Kuva 4>
Eikös olisi enemmän paikallaan keskittyä suurimpiin rikoksiin, kuten miljoonaluokan kavalluksiin. Eikö? Ymmärrän kyllä että se saattaa vaatia hieman ponnisteluja, varsinkin kun vastassa olisi suuri yritys, jolla on paljon valtaa, ja suuri määrä kieroja lakimiehiä, mutta eikö Teidän kuitenkin pitäisi?
Aj jaa. Maan hallitus ei halua.
<Kuva 5>
Mokomat republikaanit!