Niin sitä sitten kokoomuslainen mies teki eduskunnassa aloitteen raiskausten minimirangaistusten nostamiseksi ja ehdonalaistuomioiden poistamiseksi. Samalla lasten seksuaalirikostuomiot kovenevat. Punaviheröt, eivätkä muutkaan feministejä leikkivät naiset saaneet asiaa kuntoon tähän päivään mennessä. Punaviherönaiset kun ovat tyypillisesti vaatineet, että parisuhderaiskaukset ja tuntemattomien päällekarkaukset on nähtävä täysin toisiinsa rinnastettavina rikoksina. Koska parisuhderaiskauksia on vaikea todentaa luotettavasti, on rangaistusasteikon alapään tuomiot ollut pakko pitää varsin mitättöminä. Ilmeisen oikeudentajuttomat tuomarit ovat sitten käyttäneet kaikissa raiskaustuomioissa mieluiten rangaistusasteikon alapäätä - ehkäpä näistä on ollut helpompi samaistua tekijöihin, kuin uhreihin.
Kaduilla tapahtuvat hyökkäykset uhkaavat meitä kaikkia tyttöjä ja naisia. Sen sijaan raiskauksen uhka parisuhteessa kohdistuu vain osaan naisista. Parisuhderaiskaukset voidaan nähdä osana kahdenkeskistä parisuhdehelvettiä, josta muilla ei kokonaisuudessaan ole selkeää käsitystä. Ehkä läheisen seksuaalinen hyökkäys aiheuttaa yleensä enemmän traumoja uhrille, mutta väitän, että suuri osa tästä traumasta johtuu itse persiilleen menneestä parisuhteesta. Parisuhderaiskauksessa oma keho on kuitenkin jo annettu toisen käyttöön; kyse on vain pakotuksesta sellaisena ajankohtana, kun toinen ei seksiä halua. Väkivallan pelosta pääsee periaatteessa pois heti, kun lähtee suhteesta. Kadulla raiskatuksi tulleelle taas napsahtaa helposti traumaattinen pelko päälle aina kadulle astuessaan.
Parisuhteet ovat "kahden kauppa" ja vaikkeivät raiskaukset ole tietenkään koskaan uhrin vika, niin naiset voivat miesvalinnoillaan vaikuttaa siihen, tulevatko raiskatuiksi. Varmaan jotain mätää noissa miehissä on ollut näkyvissä jo ennen raiskausta. Osa naisista on vaan liian alistuvia ja sellaisiahan alistushakuiset miehet hakevat. Osa naisista on silmä mustana jo seurusteluvaiheessa, mutta menevät silti naimisiin turpaan vetävän miehen kanssa. Tosiaan, jos joillain on kotona turvatonta ja väkivaltaista, niin asian voi korjata. Mutta jos meillä on kaduilla turvatonta, niin sitä ei niin vaan korjatakaan. Pidetään edes julkinen tila suht turvallisena!
Kaikkein pahinta kuitenkin on, kuinka punavihreät naiset liputtavat naisia halveksivista kulttuureista tulevien miesten massamaahanmuuttoa. Lapsista, eikä naisista välitetä sen enempää hädänalaisissa maissa, kuin kotimaassakaan. Vaikka Lähi-idästä ja Afrikasta tulevien miesten raiskauksia kuvaava suhdeluku (ikävakioitu) kantasuomalaiseen mieheen nähden on noin 16:1 (seuraava linkki, s. 31) vastauksena on, että raiskaavathan suomalaisetkin miehet. http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/tutkimuksia-sarja/XZ5bk8f2H/265_Lehti_ym_2014.pdf . Korostetaan suomalaisten miesten parisuhderaiskauksia. Eivätkö kotien ulkopuolella raiskaavat todennäköisesti raiskaa suomalaismiestä herkemmin myös parisuhteessa? Jos raiskausherkistä kulttuureista tulevien miesten vaimot ilmoittaisivat miestensä raiskauksista edes sen verran, kuin suomalaisnaiset, esitetty suhdeluku olisi vielä suurempi. Saalistajien määrän voi olettaa kasvavan räjähdysmäisesti, kun huomioidaan erityisen raiskausherkkien miesten massamaahanmuutto. Vaikka vain pieni osa tulijoista raiskaa, niin yhteiskunnallinen vaikutus on valtava ja sietämätön, kuten Ruotsin suurkaupunkien tilanteesta ilmenee http://dailycaller.com/2015/10/23/sweden-opened-its-doors-to-muslim-immi... . Tilanne pahenee selkeästi aikaisintaan, kun turvapaikkapäätökset ja perusasiat on saatu kuntoon.
Mutta miksi ilmiölle haetaan selityksiä? Vastaus on päivänselvä. Muslimikulttuurien arvomaailma on tasa-arvon, yksilönvapauden ja individualismin suhteen täysin vastakkainen länsimaisten kulttuurien kanssa - vaikkapa Afganistan edustaa radikalismin ääripäätä. Yhteisöllisissä kulttuureissa myös joukkoraiskaukset ovat yleisiä. Kurssituksin ei yleensä muuteta arvomaailmaa ja ihmiskäsitystä. Toisekseen syrjäytyminen tietenkin aggressivoi ihmistä. On ristiriitaista, miten kulttuurien merkitystä korostetaan hyvissä asioissa, mutta toisaalta taas kielteisissä asioissa yritetään mitätöidä.
Raiskaus ei aina ole raiskaus, kuten naisasianaiset ovat yrittäneet vakuutella. Jos kaveriporukka laittaa piloillaan nakin sammuneen kaverinsa takapuoleen on kyse mauttomasta pilasta. Siitäkin tulee rangaista asianomaisen vaatimuksesta, mutta ei raiskauksena. Päällekarkaukset julkisilla paikoilla on kriminalisoitava vähintään neljän vuoden ehdottomin vankeusrangaistuksin, ilman ensikertalaisalennuksia ja muiden raiskauksien asteikko voi alkaa alempaa.
Kiitos, perussuomalaiset ja kokoomuslaiset feministimiehet!