Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner selosti omia kytköksiään veroparatiisiyhtiöihin blogissaan. Rikkaat ihmiset istumassa ristiin toistensa firmojen hallituksissa on normaalia ja se että hallitusjäsenyyden eron rekisteriöinti voi kestää vuosia on tietysti valitettavaa, mutta uskomme varmasti Anne Bernerin kunniasanaa siitä että verot on maksettu. Mitään keinoa tarkistaa tätä ei ole.
Mutta tämä ei ole kiinnostavaa. Anne Berner kirjoittaa jokseenkin sydämeenkäyvästi ja hyvin sekavasti:
- Tarvitsemme kansallista tahtotilaa sille, haluammeko olla omistava yhteiskunta ja olemmeko valmiita sallimaan yhteiskunnan vaurastumista kannustamalla pääomia sijoittamaan kotimaahan ? Tarvitsemme paluuta pian 100-vuotiaan Suomen syntymisen aikaan, jolloin työn ja pääoman välillä oli liitto. Siitä syntyi Suomen teollistuminen ja hyvinvointiyhteiskunnan kasvu. Näistä kysymyksistä on ollut vaikea synnyttää yhteiskunnassamme rakentavaa ja avointa keskustelua.
Kun vaaditaan kansallista tahtotilaa ei vaadita varsinaisesti vielä yhtään mitään. "Omistava yhteiskunta" on minulle tuntematon käsite, ja olen varma että noin sata prosenttia ihmisistä on valmiina sallimaan yhteiskunnan vaurastumisen.
Mutta tunteeko ministeri Berner ollenkaan tämän isänmaamme historiaa? Jos me palaamme pian 100-vuotiaan Suomen syntymisen aikaan, niin torpparikysymys oli kuumin puheenaihe 10-luvulla. Tasan sata vuotta sitten alkamassa oli yksi Euroopan brutaaleimmista sisällissodista. Vuosikymmen aiemmin oli vietetty vuoden 1905 suurlakkoa. 1916 Parlamentaarinen demokratia oli kriisissä, Tokoin (ja myöhemmin Setälän) senaatti yritti minkä pystyi hallita sekasortoista maata. Jo ennen varsinaista sisällissotaa tilanne kiristyi erilaisten paikallisten kahakoiden myötä.
20-luvulle tultaessa fasismi oli ihan hyvässä huudossa Suomessa. Työnantajapuoli oli perustanut Vientirauha- nimellä kulkeneen paramilitaarin murtamaan lakkoja, minkäänlaisia neuvotteluosapuolia ei varsinaisesti ollut ja yhteiskuntarauhakin oli vähän niin ja näin. Kommunistit ja sosiaalidemokraatit kävivät kisaa ay-liikkeen herruudesta.
Iloisella 30-luvulla oli vuorossa Lapuan liike -- vallankumoukseen tähtäävä terroristijärjestö joka entisestään kiristi nuoren maan sisäisiä välejä. Ja niin edelleen.
Oikeastaan Bernerin haikailema onnela löytyy varmasti vasta tammikuun kihlauksen jälkeiseltä ajalta, jolloin avoin ja väkivaltainen sotatila työnantaja- ja työntekijäpuolen välillä pikkuhiljaa lientyi. Varmaankin se osuisi jonnekin 60- tai 70-luvulle, jolloin työväki oli voimissaan, veturia tehtiin, tupolla sovittiin palkat ja tarvittaessa markka devalvoitiin.
Mutta varmaa on se, sata vuotta sitten työn ja pääoman välillä ei ollut liittoa vaan avoin sotatila. Miten ihmeessä ministeri voi olla tuntematta historiaa tämän vertaa? Tämä kaiho menneisyyteen on oireellista niin Bernerin kuin Wahlroosinkin kanssa- varsinkin jos Bernerin suhteen se on aivan pelkkä itse rakenneltu haavekuva vailla minkäänlaista historiallista perustetta.