Suurella mielenkiinnolla lukaisin Riku Rantalan kolumnin: "Suomella on maailmanluokan kansallisaarre, emmekä edes tajua sitä." Juuri näin asia on, me emme useinkaan kykene näkemään metsää puilta.
Maailmalla runsaasti matkustanut toimittaja katselee asioita avarammin kuin me muut. Hänellä on riittävästi perspektiiviä ja vertailukohteita. Me täällä näemme vain ihan tavallisen maan ja luonnon ja pyrimme hyödyntämään sitä jopa hyvin brutaalein tavoin, pääasiallisena tavoitteena mahdollisimman nopea ja suuri rikastuminen. Lopputulos voi olla aivan päinvastainen.
Jos kuljemme maassamme sen eri puolilla silmät ja mieli avoinna, seurauksena on syvä pettymys. Maatamme hoidetaan kuin vieraan omaisuutta, välittämättä juurikaan luonnon monimuotoisuudesta ja sen mukanaan tuomista arvoista.
Me saimme lahjaksi yhden maailman hienoimmista maista, mutta taidamme tuhota sen ahneuksissamme lähes yhden sukupolven aikana. Maasta, joka oli olemassa vielä 1950 luvulla, ei ole juuri mitään jäljellä. Metsämme ovat nyt pelkkiä puupeltoja, suuria ja rumia aukkoja, tai sitten entisten peltojen synkkiä pajukoita. Järvistämme suuri osa on pilalla ja loputkin pilaantumisuhkan alla. Kauniit suomme ovat historiaa, nyt suurelta osin ojitettuja kitukasvuisia puupeltoja, taikka sitten turvetuotannon tuhoamia.
Maaseutuasutusta on jäljellä enää murto-osa entisestä, kauniita viljelymaisemia näkee kohta enää kuvakirjoissa. Maaseudulla ei enää saisi asuakaan, siitä on tällä menolla tulossa rikos.
Kuitenkin luonnossamme ja kauniisti hoidetussa kansallismaisemassamme saattaa hyvinkin olla koko Suomen tulevaisuus. Turismi kasvaa koko ajan ja jo nyt se tuo meille ratkaisevan osan ulkomaan valuuttaa. Ilmaston muuttuessa, mikä on väistämätön tosiasia, myös maailma muuttuu. Suomi on yksi niistä valtioista, jotka voivat kirjata tililleen muutoksesta jopa etujakin.
Meidän vain olisi tosissaan jo nyt ymmärrettävä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja kiireesti alettava varautumaan muutoksiin.
Puupellot ja aukkohakkaukset on voitava siirtää historiaan, on kehitettävä toisenlaisia, maisemaa säästäviä puunkorjuumenetelmiä. Metsät on pakko saada jälleen näyttämään metsiltä.
Järviemme tila on myös pystyttävä korjaamaan luonnonmukaiselle tasolle. Järvien pitää olla puhtaita ja kalaisia, se on kaikkien suomalaisten etu ja houkuttaa tulevaisuudessa katsojia ja käyttäjiä kaikkialta maailmasta.
Myös maaseudulla asuminen on voitava sallia. Koko maan pysyminen asuttuna on matkailullinen valttikortti, jota ei kannata väheksyä.
Rantala sanoo, että "kansalliseen taseeseemme on kirjattu muhkeita luontoarvoja. Ehkä vasta lastenlastemme lasten sukupolvi onnistuu niitä hyödyntämään." Näin asia ei saisi olla, vaan ymmärryksen pitäisi tulla jo paljon aiemmin.