Vanhusten väitetään olevan vain kuluerä, josta olisi päästävä eroon. Tuon kuluerän muodostumisessa on keskeinen sija sillä, miten heitä nyt hoidetaan. Vanhainkodit ovat kaikkineen tulleet palveluyksiköiksi, joissa mahdollisimman pienellä henkilökunnalla yritetään selvitä päivästä toiseen.Hoitajat yrittävät lääkinnällä helpottaa työtänsä. Ilmiselvästi hoitohenkilökuntaan tarvitaan kiireesti auttavia käsiä, jotka auttaisivat ihan tavallisissa kodinomaisissa asioissa ja olisivat juttuseurana. Vanhustenhoito ei ole pelkästään lääkemääräyksiä, vaan sihen kuuluu oleellisesti myös ihan tavallinen läsnäolo kaikessa rauhassa. Sillä on sitä paitsi merkitystä elämänlaadun ja terveyden kannaltakin.Sopinee kysyä, tarvitaaseeko jokainen hoitoon osallistuva lääkinnällistä koulutusta? TEHYn vaatimukset tässä estävät hyvän hoidon toteutumista.
Ihmettelen sitä, että mikään taho ei maassamme ole lähtenyt ajamaan yhteiskunnan huonosti toimivan kotihoidon korvaajaksi yhteisasumista tai ihan tavallisten ihmisten huolehtimista naapurissa yksin asuvasta vanhuksesta. Hyvä vanhustenhoito on sitä, että arkirutiinit saavat olla elämän toiminnassa kullakin tavallaan ja huolehtijalla ei ole kiire seuraavaan paikkaan.
Vanhustenhoidon kustannuksia nostaa nyt selvästi yksityistäminen. Firmojen kautta rahat kääritään bisnesmiesten taskuihin.Tämä raha-sampo ahmii kitaansa myös KELAn ja SOSSUN varat. Samalla rahalla voitaisiin toimia toisinkin ja emme köyhtyisi niin paljon! Tässä asiassa on syytä kysyä vastuuta ministerin plantuita, jotka isottevat liikaa pannessaan kaiken uusiksi. Heidän vaatimansa perusuudistus on liian raju ja tuhoaa altaan liian paljon arvokasta, joka on todettu käyväksi. Emme me eläkeläisetkään tarvitse "valinnanvapautta", meitä huolestuttaa se kun entiset hoitomahdollisuudet tuhotaan ja hoito viedään kauas. Pelkkä hoidon "tasapäistäminen" on jo nyt aiheuttanut liikaa tuskaa hoidontarvitsijoille ja nostanut kustannuksia huomasti.
Hyvä vanhustenhoito alkaa arkipäiväisistä asioista, tukihenkilöistä, joilla on aikaa olla ihminen ihmiselle. Nykyinen kotihoidon kiireinen lääkejakelu ei ole ollenkaan sitä,mitä ihminen tarvitsee yksinäisyydessään. Palvelukotien vessatuksen ongelmat, odotuksineen loukkaavat hyvän vanhuuden käsitettä. Olipa vanhus sitten, kotona tai palvelukeskuksissa niin odotusta piisaa ja apua saa tyytyä venaamaan. Tämäkö on sitä arvokasta vanhuutta?
Vanhustenhoito tarvitsee kiireesti ihan tavallisia ihmisiä auttajiksi. Ovatko he naapureita, omaisia vai kolmannen sektorin vapaa-ehtoisia on sivu seikka, mutta heillä pitää olla aikaa kulkea vierellä, kuunnella ja tarinoida. Siinä sivussa myös lääkkeiden tarve pienenee ja elämänlaatu paranee. Hyvä vanhustenhoito ei ole ensisijaisesti lääketiedettä, vaan se on lähimmäisyyttä! Tarpeita on sittenkin vain vähän.