Quantcast
Channel: Uusimmat puheenvuorot
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14367

Sodankuvan muutokset

$
0
0

Ensimmäinen maailmansota kesti neljä vuotta ja toinen kuusi vuotta. Yhdysvaltalainen kenraalimajuri William Hix kuvaa mahdollista seuraavaa maailmansotaa edellisiä lyhyemmäksi, sen syttymistä nopeasti pienellä varoitusajalla ja kuolonuhrien määrää paljon suuremmaksi. Myöskään ei ole järjestelmää, joka tehokkaasti estäisi sodan eskaloitumisen. Ennustuksiaan hän perustelee muun sillä, että erittäin taistelukykyisiä joukkoja voidaan keskittää nopeasti mihin tahansa kohteeseen maapallolla. Tämän lisäksi monilla mailla on ydinaseita ja vielä useammilla kemiallisia aseita tai ainakin kyky valmistaa niitä.

Aseiden tarkkuudet ja tehot ovat parantuneet oleellisesti sekä niitä voidaan kohdentaa minne tahansa maapalolla. Siten murto-osalla aiempien sotien ammus- ja räjähdemääristä saadaan moninkertaiset tuhot aiempiin verrattuna.

Korean sodasta lähtien asevarustelukilpa on koko ajan kiihtynyt. Saadakseen kiinni USA:n etumatkan Kiina ja Venäjä panostavat systemaattisesti asevoimiensa teknologian kehittämiseen. Kiinan kasvava uhka perustuu sen asevoimien kokoon ja teknologian huimaan nousuun. Etelä-Kiinan merellä on jo viitteitä siitä, että Kiina aikoo sanoa sanottavansa maailmanjärjestykseen. Yrittääkö Venäjä laajentaa valta-asemaansa ennen kuin Kiina koventaa ääntään maailman asioissa!

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 14367

Trending Articles


Myydään Sarfvik golfosake