Kreikan kriisiä ja Irakin ydinrajoitteita koskevat sopimukset - analyysiä
Kaksi pitkää, sitkeää, junnaavaa ja tuloksettomana jatkunutta neuvottelukokonaisuutta sai päätöksensä sunnuntaina ja tiistaina. Tai emmehän voi kummankaan suhteen puhua mistään päätöksestä, päätepisteestä, koska prosessit jatkuvat. Korkeintaan voidaan kummassakin tapauksessa Churchillin kuuluisaa lausuntoa mukaillen todeta:
”Tämä ei ole loppu, eikä edes lopun alku. Tämä on alun loppu…”
Kyse on tietysti Kreikan kriisin välipäätöksestä su 12.7.2015 Brysselissä ja Iranin ydinrajoiteneuvottelujen välipuheesta ti 14.7.2015 Wienissä.
*
Kun Brysselissä ja Wienissä parin päivän välein päästiin ”sopimukseen”, niin mistä silloin on kysymys?
Kriittinen erittely.
*
Iranin ydinaserajoitusneuvottelut
Obama vetää 8-vuotiseksi muodostumassa olevan presidenttiytensä ”finaalia”. Hänellä on paineita saavuttaa historian silmien edessä edes yksi kansainvälinen voitto. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1436837486706
Tappioita, virheitä, huteja ja karmeita ohareita on tukuttain. Nobelin rauhanpalkinnon saanut mies, joka jatkoi, kovensi ja sofistikoi ”kunnioitetun edeltäjänsä” G.W. Bushin alkamia ja eskaloimia sotia. Mutta, mikä pahinta, johti erilaisten keväiden ja värien merkeissä käytyjen kärhämien kautta, niitä tukien, rukkien, rohkaisten, ideologisoiden ja naivisti ihaillen Euroopan ja Afrikan ja Aasian entistä pahempaan kiipeliin. Alokkaan virheitä, joihin maailman johtavan supervallan johtajalla ei olisi varaa. Historiallisesti edessämme on näytelty näytelmät, jotka osoittavat, että ideologisoitu idealismi, hyvän kääreeseen kiedottu nyrkki ja naivistinen usko retoriikan rakennusvoimaan johtavat likipitäen yhtä tuhoisiin lopputuloksiin, kuin mahtipontinen patriotismi, hegemonistinen poliisitoiminta ja vihollisen ali-ihmistäminenkin.
Hiekka Obaman tiimalasissa valuu uhkaavasti, ja siksi kiire Wienissä; hänen pitäisi valvoa ja presidentuurinsa voimin vielä saada vahvistettua kotimaassaan tiistaisen yllätyssopimuksen kirjaukset, joiden kaatamisesta semimaltillisetkin republikaanit ovat laukoneet kovia sanoja, kovanlinjan haukkojen parjauksesta nyt puhumattakaan. Nyt Obama voi ainakin liittää Wienin sopimuksen 2015 ”saavutustensa helminauhaan”, joko toteutettuna saavutuksena, tai republikaanien kaatamana pyrkimyksenä, yrityksenä, johon hänen oli aikataulun vuoksi juuri nyt pakko painaa. Ulkoministeri Kerry on kainalosauvoistaan huolimatta kolunnut kabinetteja ja saleja.
*
Rauhan-presidentin kruununjalokivenmetsästyksen lisäksi Obamaa on ajanut toinen, lähes yhtä painokas syy: Ajamalla neuvottelut väliratkaisuun, luodaan Iranille vihdoinkin edellytykset käynnistää öljyntuotantonsa ja avata ”pellit” öljyviennilleen. Sen öljy on ollut tuontikiellossa.
Iran tuottaa Oil & Energy Investor–järjestön viimeviikkoisen tiedonannnon mukaan tällä hetkellä 2 miljoonaa tynnyriä (barrel) päivässä. Sen tuotantotekniikka on vanhentunutta ja uusinvestointien tarpeessa: ottaa aikansa, ennen kuin se pääsee lähivuosien optimistisen tuotantomaksimin eli noin 10 miljoonaa tynnyriä/päivässä, tasolle, mutta jo tuo odotusarvo heilauttelee globaalin öljykaupan voimakenttiä. Obama voi laskea ansiokseen, ja mahdollisen seuraajansa hyödyksi tämän seikan, ja nimenomaan painostuksena Venäjää kohtaan. Mikäli Putinin Venäjä ei tokene, sen öljykaupan vaikeudet tulevat jäytävällä tavalla viemään pohjaa post-Putinilaisen Venäjän jalkojen alta. Obama voi laskea näin luoneensa miinakentän Venäjän oletetun olikargistisen, todellisen, valtagrupin tulevaisuudelle. Suuri kysymys, historiallisesti, jos Obama pystyy tällaisen virityksen pitämään kansassa. Viimeksi Reagan ja hänen tähtien sotansa nujersi perestroikaavan Venäjän.
Pystyykö Obama öljysodalla, saartotoimilla ja viimeisten valtavuosiensa aikana soveltamallaan diplomatialla nujertamaan Venäjän, toistamiseen? Siinäpä kysymys.
*
Venäjän rooli Wienissä
Meikäläiseen nykytapaan Obaman roolia on läntisten uutistoimistojen viestejä hyödyntämällä korostettu Suomen mediassa. Vastaavasti Putinin ja Venäjän rooli on häivytetty jonnekin taustalle. Edellä hahmoteltuun öljykuvioon liittyen aloite onkin näkyvästi ollut Obamalla. Mutta mitä pelaa Putin? Venäjän rooli samettiverhojen takana on nimittäin merkittävästi suurempi kuin täkäläisen median uutisoinnista voisi lainkaan päätellä. http://www.kyivpost.com/content/russia-and-former-soviet-union/reuters-lavrov-zarif-aiming-to-resolve-remaining-issues-in-iran-talks-392828.html
Kun Venäjän ulkoministeri Lavrov ja Iranin kollega J. Zarif tapasivat maanantain illansuussa, Zarif kysyi (kameroiden vielä läsnä ollessa), miten Lavrov jakselee. ”I am angry”, sanoi Lavrov ja hymyili.
“The meeting with Lavrov, his Iranian counterpart j. Zarif asked how he feels. "I am angry," said Lavrov and laughed.” https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10207406327466072&set=pcb.10207406328426096&type=1&theater
Näkyvästi Putin on nyt jo kahdesti avittanut Obaman hankalasta jamasta: lokakuussa diplomatialiikkeellään hän pelasti Yhdysvallat lähtemästä “pakon edessä” iskuun Irania vastaan, ja nyt siis tähän sopimukseen, joka faktisesti tässä vaiheessa on valtio-opillisesti ja de facto enemmänkin välipuhe kuin kansainvälisesti vahvistettu sopimus, vaikka nimet mustekynällä onkin kirjoitettu.
Mitä Putin tästä saa? Ilman muuta hän pelaa omaa peliään, eikä juurikaan ota takkiinsa näillä liikkeillä.
*
Kreikka-diili Brysselissä
Kun katsomme Lännen toimintaa Kreikassa, ei tarvitse olla Putin eikä edes kyynikko, kun voi ratsata seuraavat havainnot:
Puhumme nyt Lännestä, emmekä yksinomaan Euroopan Unionista tai EuroZonesta, sillä Yhdysvallat on back Euroopassa. Kreikan strateginen menettäminen vihollisille (Venäjä, Kiina, Saudi-Arabia, ääriliikkeet) olisi kauhistus, pahempi kuin Ukrainan sotku.
Kreikka on Lännen ytimissä: EU, EuroZone, NATO. Sen syvemmällä Lännen ytimissä ei maa enää voi olla, ainakaan muodollisesti, vaikka taloudellis-poliittisesti Kreikka onkin lähtenyt omille harharetkilleen.
Tällaisen ”kalan” menettäminen olisi raskaan sarjan tappio Lännelle; Yhdysvalloille, Euroopalle, kaikille niiden ”arvoyhteisöille”. Siksi Putin puree Kreikassa kuin herhiläinen; hän voittaa pelkästään pitkityttämällä Kreikan kriisiä. EU:n poliittinen, taloudellinen ja hermostollinen voima painiskelee Kreikan päättymättömän sisyfoksen painin pyörteissä: Sen talous takkuaa, sen arvovalta murenee (jos sitä vielä on).
Euroyhteisön, ja kokonaisuudessaan Lännen johto näyttäytyy kalansilmäisten arvioitsijoiden, niin Putinin kuin Kiinankin johdon, katseessa joukkona jänishousuja, jotka eivät pysty tekemään ratkaisuja. Eurooppa on mitätön joukko, jota Putin ei enää aikoihin ole pelännyt. Hän laskee kylmästi: Kun tuo joukkio ei pysty ratkaisemaan mokomaa finanssiaalista pulmaa, vaan vatkaa sen omatekoiseen umpisolmuun, miten tuo joukkio pystyisi tekemään interventioita koskevia ratkaisuja, jos Venäjä iskee johonkin maahan ja ottaa sen?
Noukkimalla jo toistuvasti, ”kastanjoita” nuotiosta Obaman puolesta, Putin saartaa keittiön kautta yhdysvaltalaisiin kamareihin, hakee liikkumavaraa: sinulle – minulle –periaatteella..
*
Pelottava näky
Jos olisin Putin – näinhän meidän pitää ajatella vihollisistamme, asettautua heidän ”tuolilleen” ja katsoa, miltä maailma sieltä käsin näyttäytyy, pointtaisin seuraavat seikat, ainakin nämä:
Läntinen arvoyhteisö ei aja demokratiaa, kansan hyvinvointia, jota se aina toitottaa, vaan, ja viimeisen päälle viimekädessä: suurpääoman etua. Länsi pelastaa suurpankit. Länsi myy vaikka isoäitinsä puolustaakseen vapaiden finanssimarkkinoiden riehuntaa, mitään ei se tee niiden mellastuksen rajoittamiseksi. Mutta Kreikan kansan se on valmis nylkemään elävältä.
Lännen arvoyhteisö ajaa avoimesti ja voimatoimin kantaa, jonka mukaan Valtio voi ottaa velkaa, ja vaikka kuinka paljon, mutta velkaa EI tarvitse maksaa , ei koskaan. Jos se ei pysty tai halua maksaa, niin sen kanssa puljataan velka mitättömäksi, musta pestään valkoiseksi. Yleinen de facto Lännessä on: velka on tarkoitettu otettavaksi ja tuusattavaksi, ei takaisinmaksettavaksi. Mitä muuta finanssikriisistä ja Kreikka-kriisistä on laskettavissa. Senkään, joka pystyisi velkansa maksamaan, ei tarvitse, kannata, sen ei anneta maksaa sitä pois, sillä velka – korkotasosta riippumatta – on pankkien tulolähde. Ja kerran korot taas nousevat.
Nyt voimme laskea: Kreikan velka on 320 miljardi; siitä yksityistä, leikattua ja sovellettua, velkaa on vielä/enää 80 miljardia. Muu osa, 240 miljardia on sosialisoitu Lännen arvoyhteisön veronmaksajien huostaan, joka voi tässä pelissä vain hävitä näiden joukkojen pelaamat rahat. Viimemainittu on menetettyä rahaa: mutta yksityinen 80 miljardia pelastetaan, tai ainakin merkittävä osa siitä. Se on siis enintään 80 miljardia, mutta vähintään tuo usein esillä ollut summa, 50 miljardia. Kun lasketaan Kreikan pankkien pääomittamistarpeen ja kansalaisten rauhallisenapitämisen hinta, joka on noin 30-50 miljardia vuoteen 2018 sakka, niin päädytään summaariseen haarukkaan: 80-150 miljardia on suuruudeltaan se avuntarve, joka Kreikalla, kreikan keissillä on (vuoteen 2018 saakka, ja siitä eteenpäin lisää, luokassa 20-30 miljardia, huomioiden nollattavaksi tuomitut julkiset velkaoikeudet). Tässäpä ei Putin voi muuta, kuin tehdä kaikkensa, että tämä kiusa vain venyy ja vanuu, ja sen hän kyllä tekee omasta puolestaan. Hänen ei paljon tarvitse pelata, koska Länsi ”tekee sen itse”.
Kolmantena jo edellä mainittu: Länsi on joukko jänishousuja, jotka eivät pysty ratkaisemaan ongelmia. Siksi sille pitää produsoida ongelmia, koska ne parhaimmin kuin mikään sitoo läntisen arvoyhteisön kädet ja kaiken voiman. Siten sen potentiaalia sulatetaan, taloudellisen heikkouden lisääntyessä, se ei pysty enää mihinkään. Sen kriisivalmius ja kärsimyskyky on heikentynyt, kuin yläluokkaisen herkkähipiäistön konsanaan: juhlat se kestää, mutta ei ankeaa arkea. Siksi lisää arkista tikkupuuroa!
*
BRICS-kokous 6.7.2015
Viikko sitten BRICS-maiden kokouksessa, pääosapuolet Venäjä ja Kiina itseasiassa pääsivät sopuun monista terrorisminvastaisista ja talouskasvuun ja taloudellisen yhteistyön lisäämisen kysymyksistä. Vähiten merkittävä ei ollut diili, jolla kaksi suurta pääsi yhteisymmärrykseen, jonka mukaan Wienissä ajetaan pitkät neuvottelumaratonit ”maaliin”. http://www.dw.com/en/what-to-expect-from-the-sco-brics-summits-in-russia/a-18564835
Tällä salaisella kädenlyönnillä, osapuolet ottivat haltuunsa jalansijaa Lähi-Idässä ja Euraasiassa, myös Kreikassa ja sen lähialueella.
Tuon päivämäärän jälkeen asiat Wienissä nytkähtivät lopullisesti liikkeelle, ja niin päädyttiin tiistain vastaisen yön tulokseen.
*
Kehon kielen lukua
30.6.2015 työpäivän jälkeen päivällinen: Venäjän ja Saksan ulkoministerit, Lavrov ja Steinmaier. Huomaa tyylikkäät jalkineet, eräät muutkin ovat merkanneet.
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10207310037938894&set=pcb.10207310038898918&type=1&theater
Mutta mitä ihmettä! Sitten viikko myöhemmin. Mr. Lavrov, tuo aina huoliteltu, saapuu kohtauspaikalle ilman solmiota.
No, hän selitti kyllä kysyttäessä:
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10207359682739983&set=pcb.10207359686060066&type=1&theater
“Lavrov said before a working dinner with Steinmeier explained to journalists the lack of tie and the presence of his colleagues: "we are not skoordinirovalis′, but this only underlines the existence of pluralism" “
Lavrov menossa työillalliselle kollegansa Saksan ulkoministeri Steinmeierin kanssa selitti toimittajille solmion puutettaan: "Emme ole koordinoituja" (скоординировались), mutta tämä vain korostaa olemassaolon moniarvoisuutta.”"
Tämä on sitä Lavrovin kuivaa huumoria, josta piirit hänet tuntevat. Mutta merkitseekö kravatin löysääminen kireiden tunnelmien heijastelua, vai onko se vain osapuolen aliarviomista? Kenpä tietää.
(Selitys: Lopulta sisäisesti herrasmies Lavrov veti kravatin löysälle, kirjaimellisesti, saatuaan valtuusvahvistuksen viedä Wien-prosessi loppuun. BRICS summit päättyi 6.7. ja solmio lensi nurkkaan 7.7. – Viime vuosina gpd Lavrov ei ole pahemmin päässyt irrottelemaan, tekemään ”kivaa” sopimusta. VH). https://www.facebook.com/maria.zakharova.167/posts/10207388096370306?pnref=story
”Emme ole koordinoituja, mutta tämä vain korostaa olemassaolon moniarvoisuutta!”
*
Kuka vie maailmaa?
Kaikilla keskeisillä toimijoilla jotka tässä on mainittu, ja joiden käissä maailman johto on, nimittäin Euroopan Unioni, Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä – ovat purjeessa taloutensa kanssa, ehkä vakavammin juuri tänään kuin koskaan sitten toisen maailmansodan.
Mutta vaikeissa oloissa kirkastuu toimintakyvyn ja toimintakyvyttömyyden hiuksenhieno raja.
Siinä missä Länsi on puolustuskannalla, ja sillä on eniten menetettävää, Euraasialainen mahtikaksikko – ja sen selustana vielä väljä koko kvintetti, BRICS, hyökkäävät, painavat päälle, ekspansoivat, säätävät ja kärkkyvät.
Tässä näkyy hyökkääjän etu.
Valloittava osapuoli voi vapaasti punoa lankojaan, viritellä ansoja ja ladata miinoitusta, mutta mitä tekee toinen osapuoli, defensiivinen Länsi? Se herpaantuu, jahkaa ja vekslaa: silloin aloite valuu pois, kauas.
Ja kun vastaanottoon liittyy oma hyökkäävä, maailmanhaltuun ottoon tähtäävä ote. Tulos on silloin selvä, mutta valitettava. Ainakin Lännen kannalta.
*