Kreikan kriisin voitaneen katsoa alkaneen jo vuonna 2009, jolloin paljastui Kreikan vääristelleen vuosien ajan taloustilastojaan.
Varsinaisia eurojäsenmaiden suoria lainoja ja tukipaketteja alettiin kasaamaan kokoon vuonna 2010.
Mitä kuuluu Kreikalle myönnetyn kolmannen tukipaketin jälkeen?
Tuo 3. tukipaketti myönnettiin EVM:n kautta elokuussa tänä vuonna ja se on määrältään 86 mrd. euroa, josta 25 mrd. euroa varattiin pankkien tervehdyttämiseen. Lainaerästä on maksettu 22.12. mennessä yhteensä 21,4 mrd. €. Suomen kokonaisvastuiden laskennallinen määrä Kreikan suorista lainoista ja tukipaketeista on yhteensä 31.12.2015 mennessä 4,53 mrd euroa Vvm:n mukaan.
Paketilla on lyhyen aikavälin tavoitteina palauttaa luottamus uudistusten jatkumiselle, toteuttaa toimet julkisen talouden vakauttamiseksi ja vakauttaa rahoitusjärjestelmä.
Kauniita tavotteita joihin tukipaketeilla jatkuvasti pyritään. Eikö kuitenkin Kreikankin taloudessa suuri merkitys ole budjetin tulokertymän määrällä, jota edustaa yhtenä verojen kertyminen. Näin kaiketi pitäisi olla, mutta toisin näyttää olevan vuodesta toiseen.
Kreikalle on yksistään tänä vuonna kertynyt, vuoden alusta marraskuun loppuun mennessä, veronmaksajille 11,83 miljardia euroa uusia verorästejä. Viime vuoden rästit mukaan lukien kansalaiset ovat Kreikan valtiolle velkaa yhteensä 83,6 miljardia euroa. Valtiovarainministeriön mukaan summasta vain 9 miljardia euroa voidaan periä.
Mikäli kaikki kreikkalaiset maksaisivat veroja maan talous olisi kunnossa. Monen maan kansalaiset olisivat onnellisia, jos onnistuisivat laistamaan veronmaksusta. Professori Timo Rothovius sanoo, että Kreikassa veronkierto on syvältä.
“Kaikki sitä harrastavat. On totuttu, että veroja ei makseta, ja monet virkamiehet ottavat lahjuksia. Veroista pääsee, kun maksaa verovirkailijalle jotakin.”
Onko mitään mieltä myöntää tukipakettia toisensa jälkeen kun Kreikassa ei ole saatu verojen perintää kuntoon vielä vuonna 2015 vaan entinen meno jatkuu? Kreikan verovelkasaatavien määrä 83,6 mrd euroa kun vastaa myönnetyn 3. tukipaketin määrää. Verot asianmukaisesti keräämällä ei olisi tukipaketin tarvettakaan.
Nyt olisi alkavan vuoden 2016 alussa tarkasteltava Suomen eduskunnan ja hallituksen todella tukipaketin tarkoituksenmukaisuutta. Ei voi olla niin että Suomenkin veronmaksajien vastuille laitetaan yhden jäsenmaan verojen keräämisen laiminlyönnit. Eikä varsinkaan maan korruptoituneiden organisaatioiden väärinkäytösten aiheuttamat vahingot kuulu meidän maksettavaksemme. Ei edes tukipakettien muodossa.
Suomen on korkea aika viheltää tämä peli poikki. Ei enää osallistuta jatkorahoitukseen EVM:n kautta. Mikäli irtautuminen ei muutoin ole mahdollista, niin EVM sopimus on sanottava irti. Noilla tukipaketeilla kun vain siirretään Kreikan maksuvalmiutta eteenpäin hamaan tulevaisuuteen ja alati uusilla myönnettävillä tukipaketeilla.
Noudatetaan alkuperäistä EU:n perussopimusta, eikä oteta vastuulle muiden maiden velkoja. EVM:ään maksettu 1,44 mrd euron alkupääoma riittäköön. Tässä toive eduskunnalle ja hallitukselle vuodelle 2016.
Muita lähteitä luettavissa;
http://www.talouselama.fi/uutiset/ministerio-paivitti-lukuja-suomen-osuudesta-kreikka-apuun-6241688
http://www.ekathimerini.com/204654/article/ekathimerini/business/tax-arrears-heap-up-in-november
http://www.talouselama.fi/uutiset/verorastien-maara-kreikassa-rajahti-uuteen-kasvuun-6242106
http://www.talouselama.fi/tebatti/kreikan-kriisin-syy-ei-ole-hyvinvointivaltiossa-3431539