Maakuntavaalien valmistelun yhteydessä halutaan kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen mukaan tarkastella samalla koko Suomen vaalijärjestelmää jälleen kerran. Sen myötä mahdolliset listavaalit putkahtavat myös valmistelussa esiin.
Listavaaleissa puolueet asettavat omalle listalleen ehdokkaansa "paremmuusjärjestyksessä". Listalta menisi sitten vaaleissa listan kärjestä läpi niin moni, kuin puolueen saama äänimäärä edellyttää. Äänestäjät eivät äänestäisi enää ehdokkaita henkilöinä vaan ainoastaan puolueita. Esimerkiksi länsinaapurissamme Ruotsissa on käytössä listavaalit.
Itse en ainakaan halua Suomeen listavaaleja. Niiden myötä joutuisin luovuttamaan merkittävän osan omaa valtaani puoluetoimistoille. Suomessa on käytössä henkilövaalit ja saan valita haluamani ehdokkaan henkilönä joltakin listalta, joka ei välttämättä ole edes puolueen lista.
http://yle.fi/uutiset/hallitus_haluaa_herattaa_keskustelua_listavaaleist...
Listavaalien yhtenä argumenttina käytetään eri vaalien kampanjoiden kalleutta nykyisessä henkilövaalimallissa. Mutta demokratialla on aina hintansa!